KSM1.6.-31.8.

Hykerryttävä Sampo irti! -näytelmä lumoaa

Share on FacebookTweet about this on TwitterPin on PinterestPrint this page

Seppo Ilmarinen (Pirkka Raitio) ja Ahti Lemminkäinen (Lauri Heinimaa) haikailevat sammon rikkauksia köyhään Väinölään.

Nyt on tarjolla erityistä herkkua laitilalaisille, ja toki muillekin: hykerryttävä Sampo irti! -näytelmä kerrassaan lumosi katsojat ensi-illassaan torstaina. Näytelmää esitetään jälleen tänään perjantaina ja kuluvana viikonloppuna. Viimeiset esitykset pidetään jo ensi viikolla.

Terhi Raumosen oivaltava käsikirjoitus sai väen nauramaan vedet silmissä, kun Kalevalan maailmaan oli saatu iskeviä viittauksia nykypäivään. Vähän niin kuin Suomen nykyhallitus, Väinämöinenkin on kova tekemään leikkauksia ja jaksaa muistuttaa, että jokaisen asukkaan on osallistuttava leikkauksiin. Väinölässä kärsitään köyhyyttä, kun taas Pohjolaan sampo on tuonut rikkauksia. Tämä aiheuttaa kateutta ja saa Väinölän väen suunnittelemaan sammon ryöstöä.

Esityksessä nähtiin myös akrobatiaa.

Näytelmän on ohjannut Tapio Väntsi ja musiikista vastaa Markus Rantanen.

Sampo irti! -musiikkinäytelmää esitetään Louhenlinnassa.

Seuraavat esitykset ovat pe 11.8. klo 19, la 12.8. klo 19, su 13.8. klo 15, to 17.8. klo 19, pe 18.8. klo 19, la 19.8. klo 19 ja viimeinen esitys on su 20.8. klo 15.

Lavalla nähdään myös konkreettinen sampo. Kuvassa Louhi, Pohjolan emäntä, jota esittää Lea Koskinen.

 

 

 

 

 

 

 

 

Lue lisää 15.8.2017 lehdestä



Share on FacebookTweet about this on TwitterPin on PinterestPrint this page

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vanhat Talot Tapahtuma 1.8.-31.8.2017
SPM –
Ny feispuukis
Digilehti

Lue Laitilan Sanomat

Laitilan Sanomat on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä nyt myös Windows Phone 8 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

Osta tästä irtonumero
Tilaa digilehti

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

Vauvat 2016
Osaava Laitila

Varsinaiset –
Tilaajapalvelija –
Plustilaus –
Arkistot
Arkistot