KSM1.6.-31.8.

Eihän yllättänyt? – Ensiliukkaisiin on syytä varautua, sunnuntaina mahdollisesti ensimmäiset räntä-ja lumikuurot

Share on FacebookTweet about this on TwitterPin on PinterestPrint this page

Sää kylmenee ja talven ensiliukkaisiin kannattaa varautua myös eteläisessä Suomessa. Ajokeli on paikoin huono tänään maan länsiosissa mustan jään takia, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta.

Perjantain aamuliikenteestä on raportoitu useita pieniä kolareita ja ulosajoja eri puolilla Suomea.

Ilmatieteen laitoksen torstaina 19.10. tekemän ennusteen mukaan pohjoisesta virtaa Suomeen vuodenaikaan nähden kylmää ilmaa ja yöpakkaset yleistyvät. Sää on pääosin poutaista ja osin selkeääkin.

Lisäksi vähäisiä lumi- tai räntäsateita voi esiintyä maan etelä- ja keskiosassa lähinnä sunnuntaina. Myös alkuviikolla voi etelärannikolla esiintyä vielä vesi- tai lumikuuroja.
– Ajokeli voi heikentyä lumisateista ja märkien tienpintojen jäätymisestä johtuen. Petollisempaa liukkautta, eli mustaa jäätä, esiintyy paikoin öisin ja aamuisin lähinnä vesistöjen äärellä länsi- ja etelärannikolla sekä Järvi-Suomessa, sanoo Ilmatieteen laitoksen ylimeteorologi Henri Nyman.
 
Öisin lämpötila on alimmillaan etelässä -5 asteen vaiheilla.
 
Kylmä sääjakso näyttäisi kestävän ensi viikon puoliväliin, jonka jälkeen sää mahdollisesti lauhtuu, kertoo Ilmatieteenlaitos.

 

Joko on aika vaihtaa talvirenkaat?

  • Talvirenkaita on käytettävä joulukuusta helmikuun loppuun.
  • Nastattomia talvirenkaita saa käyttää kuitenkin ympäri vuoden.
  • Nastallisia talvirenkaita saa käyttää 1.11. – 31.3. tai toisen pääsiäispäivän jälkeiseen maanantaihin.
  • Nastarenkaita saa käyttää muunakin aikana, jos keli sitä edellyttää.

 

 



Share on FacebookTweet about this on TwitterPin on PinterestPrint this page
SPM –
Ny feispuukis
Digilehti

Lue Laitilan Sanomat

Laitilan Sanomat on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä nyt myös Windows Phone 8 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

Osta tästä irtonumero
Tilaa digilehti

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

Vauvat 2016
Osaava Laitila

Varsinaiset –
Tilaajapalvelija –
Plustilaus –
Arkistot
Arkistot