KSM 2017

Pyhärannan talous kääntyi plussalle

Pyhärannan kunnan talouden ennustettiin menevän reilusti pakkasen puolelle vuonna 2017. Talousarviossa ennustettiin noin 470 000 euron alijäämää, mutta kunnassa tehtyjen omaisuuden realisointien ja muiden toimien avulla tulos saatiin käännettyä lähes saman verran plussan puolelle eli noin 445 000 euroa ylijäämäiseksi.

Vuosi sitten kunnan tulos jäi yli 800 000 euroa alijäämäiseksi. Vuoden 2017 tulos olikin hieman alle 1,3 miljoonaa euroa parempi kuin vuonna 2016.

– Kokonaisuudessaan Pyhärannan vuosi oli erittäin hyvä suhteessa odotusarvoon. Onnistuimme ajamaan sisään uuden johtamisjärjestelmän ja tekemään merkittävästi talouteen vaikuttaneita päätöksiä, joiden avulla moni osa-alue saatiin aiempaa selvästi paremmalle tolalle, kunnanjohtaja Matti Muukkonen kommentoi.


Tee Plus-tilaus
Ny feispuukis
Taukojumppa
Osaava Laitila

Digilehti

Lue Laitilan Sanomat

Laitilan Sanomat on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä nyt myös Windows Phone 8 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

Osta tästä irtonumero
Tilaa digilehti

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

YV lahjoitus
Tutustu ja ihastu
SPM –
Arkistot
Arkistot