Blogikirjoitus: 19-vuotiaan elämä on

0
Elämä on ulkoilua, syömistä, kavereita ja aivotyötä 19-vuotiaanakin.

Viime vuonna kirjoitin blogitekstin siitä, mitä 18-vuotiaan elämä on. Tänä vuonna täytän jo kaksikymmentä, ja olen päättänyt juhlia sitä koko vuoden.

18-vuotiaana elämä pyöri paljon lukion päättymisen ympärillä. Identiteettiin ei kuulunut muuta kuin sana ”abiturientti”, ja putosin tyhjän päälle, kun lukio sitten loppui.

Nyt 19-vuotiaana, vaikka miellänkin itseni jo 20-vuotiaaksi, on tapahtunut paljon uusia muutoksia: enemmän aikuistumista ja pohdintaa siitä, mitä haluaa elämältä ja kuka itse on – ja keitä ovat muut. Olen pitänyt tämän blogin kirjoittamisesta taukoa miettiäkseni arkiaskareiden lomassa, kuka olen. Arki ja avoimen yliopiston opinnot ovat vieneet ison osan ajasta ja jaksamisesta.

Syksyn pimeys vei kaikki voimat, mutta siellä missä on pimeää, on myös valoa. Tein tärkeää avoimen yliopiston kurssia viime syksynä, vaikka olin väsynyt, ja se tulee olemaan minun valttikorttini, kun haen uudelleen opiskelemaan psykologiaa. Mutta tällä kertaa, koska kaikki ei ole niin mustavalkoista, minulla on varasuunnittelma sekä varasuunnitelman varasuunnitelma, ja yksi varasuunnitelmista ehti jo kaatuakin.

Koulutuksen kanssa joutuu kikkailemaan, jotta raha-asiat järjestyisivät ja olisi tulevaisuus. Korttinsa pitää pelata oikein. Helmikuussa selasin kaikkia koulutuksia, joita on olemassa, koska koko maailmahan on minulle auki. Olisin voinut lähteä ulkomaille ja ottaa miehen mukaan, mutta sitä olisi pitänyt kysyä häneltä. Olisin voinut hakea jollekin helpolle alalle, joka ei olisi kiinnostanut minua juurikaan. Sen sijaan päätin, että otan haasteita vastaan, ja niitä riittää. Minulla olisi kuitenkin oikea asenne.

Mitä 19-vuotiaan elämä sitten on? Se on itsenäistymistä näiden koulujuttujen lisäksi. Se on sitä, että ottaa vastuun omista valinnoistaan, ja sitä, ettei kukaan päätä minun puolestani asioita. Minulla on paljon ihmisiä ympärillä, vieraitakin, joilta uskaltaa kysyä mielipidettä. Ympäristön tuki on minulle tärkeää. Maailmani on laajentunut kymmentuhatkertaiseksi tuntemattomien mutta merkittävien ihmisten myötä.

Mieleenpainuvin kohtaamiseni on ollut erään ulkomaalaisen kanssa Porin rautatieasemalla. Hän kysyi, saako tulla juttelemaan ajankuluksi, ja juttu jatkuikin englanniksi, jossa en ole kovin itsevarma. Tällä kertaa kielimuuri tuntui katoavan. Aivan kuin olisimme puhuneet samaa kieltä. Keskustelimme psykologiasta ja filosofiasta, ihmisistä, jotka elivät ennen meitä, ja ajatuksista, joita tämä maailma herättää. Siitä tuli hyvä olo. Siitä tuli sellainen olo, että minulla on tulevaisuus. Edes yksi ihminen näkee sen, mitä minä näen. Ja sitä me nuoret ja tämä maailma tarvitsee: toisten kuuntelemista, toisille puhumista, kuulluksi tulemista.

On tosi hienoa, jos joku jakaa minulle palasen elämästään, koska silloin tiedän, että tuokin on pärjännyt ja että minä kuulun joukkoon; olen osa tätä yhteiskuntaa ja minulla on merkitystä. Sitä on 19-vuotiaan elämä.