KSM 2017

Kevätkylvöt alkavat viikon sisällä

Ensimmäisiä kevätviljojen kylvöjä on jo päästy tekemään Etelä-Pohjanmaan kaikkein suotuisimmilla lohkoilla, kertoo ProAgria. Laajemmin peltokasvien kylvöjen arvioidaan alkavan Etelä-Suomen ja -Pohjanmaan sekä Pohjanmaan rannikkoalueen nopeimmin kuivuvilla lohkoilla viikon kuluessa. Täyteen vauhtiin kevätkylvöt pääsevät vasta äitienpäivän jälkeen, arvioi ProAgria. 

Kevyillä hietamailla varhaisherneen ja -porkkanan kylvöt sekä varhaiskaalin ja jäävuorisalaatin istutukset ovat jo käynnistyneet Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla. Varhaisperunoiden istutukset aloitettiin varhaisperunan päätuotantoalueilla Varsinais-Suomessa ja Turunmaan saaristossa maalis- ja huhtikuun vaihteessa. 

Syysviljojen, nurmien ja marjakasvustojen kasvu on vasta käynnistynyt Etelä-Suomessa. 

Peltojen märkyys viivästyttää kevätkylvöjen käynnistymistä. Myös märän syksyn takia keväälle siirtyneet lannan levitykset ja peltojen muokkaukset siirtävät aloitusta, kuvailee ProAgria. 

Kevään tulo on vielä normaalissa aikataulussa useimmilla alueilla, mutta maan keski- ja pohjoisosissa kevättöihin arvioidaan päästävän noin viikkoa tavanomaista myöhemmin. 

 

VILJELYSUUNNITELMIEN perusteella viljelijät ovat tekemässä maltillisia muutoksia eri kasvien viljelyaloihin. Merkittävimmät muutokset koskevat kevätvehnän ja kauran kylvöaloja sekä luomuviljelyä, kertoo ProAgria Farma tiedotteessaan. Kevätvehnän viljelyalojen arvioidaan pienenevän tai pysyvän ennallaan. 

Elintarvikekauran hyvät vientinäkymät heijastuvat kauran viljelyalaan, jonka arvioidaan jonkin verran lisääntyvän eri puolilla maata. 

Luomun viljelyalojen arvioidaan kasvavan lähes koko maassa. 

Sokerijuurikkaan ja ruokaperunan viljelyalojen arvioidaan pysyvän ennallaan lähes koko maassa. Ainoastaan Varsinais-Suomessa sokerijuurikkaan viljelyala on pienenemässä, kertoo ProAgria. 

 

 

MANSIKAN kasvu ja pensasmarjojen sekä omenapuiden silmujen kehittyminen ovat aivan alussa Etelä-Suomessa. Marja- ja hedelmätarhoissa ei ole toistaiseksi havaittu talvivaurioita. Etelä-Suomen marja- ja hedelmätarhoissa on paikoitellen vesimyyrien aiheuttamia tuhoja. 

Varhaisporkkanan ja -herneen kylvöjä on jo tehty Varsinais-Suomen ja Uudenmaan nopeimmin kuivaneilla hietamailla. Varhaiskaalin ja jäävuorisalaatin istutukset aloitettiin huhtikuun puolivälissä Etelä-Suomessa ja kukkakaalin sekä istukassipuleiden istutukset ovat pian alkamassa.  

 

ProAgria on suomalainen valtakunnallinen maatalousalan neuvonta- ja kehittämisorganisaatio. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tee Plus-tilaus
Lahjalehti
TS rekry
Ny feispuukis
Taukojumppa
Osaava Laitila

Digilehti

Lue Laitilan Sanomat

Laitilan Sanomat on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä nyt myös Windows Phone 8 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

Osta tästä irtonumero
Tilaa digilehti

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

Tutustu ja ihastu
SPM –
Arkistot
Arkistot