KSM 2017

Susanna Tapani siirtyy Lukosta TPS:n riveihin

Laitilalaislähtöinen Susanna Tapani on kansainväliselläkin tasolla huipputason pelaaja. Hän kuului Suomen joukkueeseen, joka voitti Pyeongchangin olympialaisissa pronssia viime keväänä. Kuva: Hanna Hyttinen

Turun Palloseuran naisten Liiga-joukkue saa riveihinsä todellisen huippuvahvistuksen. Maailman parhaaksi naisjääkiekkoilijaksikin arvioitu Susanna Tapani pukee mustavalkoisen pelipaidan päälleen alkavalla kaudella.
Keskushyökkääjän roolissa operoiva Tapani tunnetaan todellisena palloilulajien erikoisosaajana. Jääkiekon arvokisamitalien lisäksi ringette kuuluu Tapanin vahvaan osaamisalueeseen, josta todisteena kultamitalit MM-kisoista.
25-vuotias Tapani heittäytyy intoa täynnä Liiga-tulokkaan tarjoamaan haasteeseen.
– Olen asunut kymmenen vuotta Turussa ja kieltämättä olen jo turkulaistunut. Hienoa, että TPS:n naiset pelaavat Liigaa ja pääsen osaksi tätä tarinaa. Turussa on tarjolla loistavat puitteet pelata ja harrastaa jääkiekkoa. Toivon sydämestäni, että rohkaisen nuoria tyttöjä ja naisia jääkiekon pariin, viestittää Tapani.
– Tykkään haasteista ja yhtä lailla olen tykännyt pelata joukkueissa, jotka ovat lähtökohtaisesti altavastaajia. Jokainen peli on uusi mahdollisuus ja sillä asenteella me iskemme myös uuteen kauteen, Tapani jatkaa.
TPS:n naisten Liiga-joukkueen päävalmentaja Hanna Karelius ei peittele onneaan Tapanin siirtymisestä mustavalkoiseen perheeseen.
– Valmennus on todella ylpeä, että saamme Suomi-kiekon johtavan pelaajan joukkueeseemme. Susanna on kansainväliselläkin tasolla aivan maailman eliittiä. Saamme nuoreen ja suht kokemattomaan joukkueeseen mahtavan esimerkillisen urheilijan, joka tuo varmasti lisää ryhtiä joukkueeseen, Karelius kertoo.
TPS Juniorijääkiekko Ry:n toiminnanjohtaja Kalle Lahti näkee puolestaan Tapanin siirrossa valtavan potentiaalin Turun alueen naisjääkiekkoilulle.
– Susanna auttaa paitsi joukkuetta, mutta hänelle on kaavailtu suurta roolia koko organisaatiossa naisjääkiekkoilun osalta. Naisjääkiekkoilun edistäminen on asia, johon haluamme panostaa, painottaa Lahti.
Susanna Tapani on voittanut jääkiekkourallaan kolme naisten MM-pronssia, yhden olympiapronssin sekä Suomen mestaruuden.


Tee Plus-tilaus
Tutustu ja ihastu
TS rekry
Osaava Laitila

Ny feispuukis
Taukojumppa
Digilehti

Lue Laitilan Sanomat

Laitilan Sanomat on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä nyt myös Windows Phone 8 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

Osta tästä irtonumero
Tilaa digilehti

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

SPM –
Arkistot
Arkistot