Helmikuun alun pakkaset ovat olleet Euroopassa kovimpia vuosikymmeniin. Venäjällä, Ukrainassa, Puolassa ja Romaniassa on kuollut useita kymmeniä ihmisiä kylmyyteen.
Laitilan Sanomat 21.2.2012 09:25:22 | Lisää
Monet laitilalaiset käyvät säännöllisin väliajoin vaeltelemassa pohjoisen upeilla erämaa-alueilla ja matkailukohteissa tietämättä, että myös kotikonnuilla on paljon luontoelämyksiä tarjoilla. Maisemat ovat ympäristöarvoiltaan niin ainutlaatuisia, että ympäristöministeriö haluaa tehdä niistä virallisesti suojelukohteita.
Laitilassa on suojeltavia alueita eniten koko Varsinais-Suomen kunnista. Metsät, suot ja järvet ja niityt ovat suojelualueeksi nimeämisen jälkeenkin kuntalaisten käytettävissä. Niissä voi tarpoa syksyisin marjastamassa, käydä keväisin kuulostelemassa muuttolintuja tai ihastella kesän kukkaloistoa.
Laitilan Sanomat 17.2.2012 11:31:15 | Lisää
Sanomalehteä useita kertoja viikossa lukevat suomalaisnuoret menestyivät kansainvälisessä PISA-tutkimuksessa paremmin kuin harvemmin lukevat nuoret. Tämä selviää Pisa -aineiston pohjalta tehdystä tuoreesta tutkimuksesta.
Laitilan Sanomat 14.2.2012 09:11:33 | Lisää
Nyt se on sitten vihdoinkin julkistettu. Kuntia uudistavan työryhmän raportista on tihkunut tietoa viime syksystä lähtien, mutta tähän asti asialla on voitu pelkästään spekuloida.
Laitilan Sanomat 10.2.2012 10:19:03 | Lisää
Laitila sijoittui sunnuntaina ratkenneissa presidentinvaaleissa ikävälle jumbosijalle Varsinais-Suomen kuntien äänestysaktiivisuudessa. Äänestysprosentti oli toisella kierroksella vaivaiset 64,8 prosenttia, mikä on huomattavasti alle maan keskiarvon. Laitila oli laiskin äänestyskunta myös viime eduskuntavaaleissa.
Laitilan Sanomat 8.2.2012 12:06:20 | Lisää
Vaalisalaisuutta on näissä presidentinvaaleissa vaalittu vähemmän kuin ehkä koskaan ennen. Facebookissa kansalaiset ovat tuoneet reippaasti esille oman ehdokkaansa vahvuuksia ja peukuttaneet suosikkiaan.
Laitilan Sanomat 3.2.2012 16:20:58 | Lisää
Tämän talven hiihtokausi alkoi Laitilan seudulla vasta loppiaisen jälkeen, mutta ainakin toistaiseksi kelit ovat koko ajan parantuneet. Arki-iltaisin ja viikonloppuisin pururadalla on ollut runsaasti väkeä: ladulla viihtyvät kaikenikäiset lapsista eläkeläisiin.
Hiihtäminen on viime vuosien lumitalvien ansiosta kokenut paluun. Moni vannoutunut laskettelijakin on ryhtynyt murtomaahiihtäjäksi, sillä ”pertsaa” voi harrastaa jokaisen kotikulmilla. Hiihtäminen on fyysisen kunnon kohottajana yksi parhaista liikuntamuodoista. Se kuormittaa kehon lihaksistoa monipuolisesti: vaihtelevassa maastossa liikkuminen rasittaa niin jalkoja, vatsaa, selkää kuin käsiäkin.
Laitilan Sanomat 31.1.2012 09:12:07 | Lisää
Tipattomasta tammikuusta huolimatta nyt on ainakin kuvaannollisesti syytä kohottaa malja Laitilan elinvoimaiselle kulttuurielämälle. Neljättä kertaa vietettävän Kustaa Hiekka -kulttuuriviikon romantiikka-teema pursuaa monenlaista ohjelmaa. Kuin pisteenä iin päällä on keskiviikkona julkistettu Laitilan kirjakaupan 90-vuotishistoriikki.
Laitilan Sanomat 31.1.2012 09:11:34 | Lisää