Kodistuvassa on Rauman seurakunnan tilastojen mukaan vähän seurakunnallisia tilaisuuksia. Kaikki eivät tilastoja allekirjoita. Näkemyseroja on siinä, mikä on seurakunnallinen tilaisuus ja mikä ei.
Kodistuvan käyttö suurennuslasin alla
Laitilan Sanomat 16.1.2012 11:19:42
Rauman seurakunnan kartoituksen mukaan Kodistupa on yksi seurakunnan vähiten käytetyistä tiloista. Kodisjoen kirkon jumalanpalveluksissa puolestaan käy paljon väkeä.
Kun seurakunnalla on säästöpaineita, on esille noussut kiinteistömassan karsiminen.
– Mitään päätöksiä ei ole tehty, olemme vain käyneet läpi tilojen käytön. Yksi vähiten käytetyistä tiloista on Kodistupa, joka on valtavan iso ja siinä on suuret käyttökustannukset. Nämä asiat käydään joka vuosi läpi. Se onko meillä joku tila, mistä pitää luopua, se on poliittinen päätös, Rauman seurakunnan talousjohtaja Marko Haapasaari kommentoi.
Kodisjokilaisten mielestä Kodistupaa käytetään runsaasti. Rauman seurakunnan kirkkovaltuuston ja -neuvoston jäsen, kodisjokilainen Kauko Hurme kertoo tilastosta, jonka mukaan Kodistupaa on käytetty viime vuonna yhteensä 270 kertaa eli laskennallisesti noin viisi kertaa viikossa.
Tiloissa kokoontuvat muun muassa pyhäkoululaiset, päiväkerholaiset ja perhekerho. Eniten osallistujia viime vuonna keräsivät varttuneen väen piirit, partiot, kirkkokahvit sekä tiloissa järjestetyt syntymäpäiväjuhlat.
– Mielestäni tilan käyttöä ei voi sanoa vajaaksi. Jos puhutaan tilan liian suuresta koosta, niin esimerkiksi vuoden 2011 itsenäisyyspäivän juhlaan osallistui 110 henkeä. Paikallisille seurakunnan vapaaehtoisille puurtajille järjestettyyn joulujuhlaan osallistui 76 henkeä, Kauko Hurme kertoo.
LISÄÄ ASIASTA TIISTAIN LAITILAN SANOMISSA.