Joni Vainio-Kaila ei enempiä esittelyjä kaipaa. Ansiolista on nyt jo pitkä. Mitä tästä seuraakaan vielä. Listaa luki Ilkka Simola ja ensimmäisenä onnitteli Pekka Kuusisto.
Vuoden urheilija ei ollut yllätys
Laitilan Sanomat 24.1.2012 09:38:06
Laitilan kaupunki huomioi perinteiseen tapaan parhaita urheilijoitaan kiitoksena kuluneesta kaudesta.
Vuoden urheilija on Joni Vaino-Kaila, jonka ansiolistalta löytyy niin SM- kuin maaottelumenestystäkin. Jonin päälaji on aitajuoksu, mutta lahjakas mies on menestynyt myös muissa lajeissa.
Kansainvälisesti menestynein urheilija on Susanna Tapani. Susanna on kuitannut nimiinsä jääkiekon MM N18-sarjan pronssia ja N-sarjan MM-pronssia. Kotimaisissa ympyröissä Susannan joukkue otti ringeten SM-hopeaa. Edessä on siirtyminen raisiolaisesta ringetteseurasta Hämeenlinnan Pallokerhon joukkueeseen.
– Jatkan edelleen ainakin tulevalla kaudella sekä jääkiekon että ringeten pelaamista, Susanna kertoi.
Tämän kevään suunnitelmissa on myös ylioppilastutkinnon loppuun saattaminen. Abiturientti on käynyt lukiota Turussa.
– Kirjoitin osan aineista syksyllä ja olen tyytyväinen tuloksiin, kun ottaa huomioon, että lukuaikaa ei juurikaan ollut, Susanna kertoi.
LUE LISÄÄ TIISTAIN LAITILAN SANOMISTA