
Esiopetus jatkuu Laitilassa ensi lukuvuonna nykyisissä raameissa: esiopetusryhmiä löytyy Kappelimäen, Kodjalan ja Soukaisten kouluista sekä Pähkinäpensaan päiväkodista.
Myös ryhmien lukumäärä noudattelee pitkälti kuluvan lukuvuoden kaavaa. Pähkinäpensaan päiväkodissa on jatkamassa kaksi esikouluryhmää, Kodjalassa ja Soukaisissa yksi.
Tämänhetkisestä tilanteesta poiketen Kappelimäen koulun kolmen esiopetusryhmän sijaan ensi lukuvuonna olisi tarkoitus pärjätä kahdella ryhmällä.
– Vasta ilmoittautumisten jälkeen selviää lopullisesti tuo Kappelimäen koulun esikouluryhmätilanne, mutta kahdella ryhmällä yritämme selvitä, kertoo sivistystoimenjohtaja Matti Nurminen.