
Viikonloppuna tarkkaillaan talvilintuja, sillä lintujen suojelu- ja harrastusjärjestö BirdLife Suomi järjestää valtakunnallisen Pihabongaus-tapahtuman.
Pihabongauksessa tarkkaillaan tunnin ajan lintuja omassa pihapiirissä tai muulla sopivalla paikalla joko lauantaina tai sunnuntaina. Havainnot ilmoitetaan BirdLife Suomelle.
Tapahtuman päätarkoituksena on saada ihmiset tarkkailemaan kotipihan lintuja. Samalla kerätään tietoa maamme talvisesta linnustosta sekä välitetään tietoa lintujen suojelusta ja talviruokinnasta.
Viime talvena Pihabongaukseen osallistui 19 000 ihmistä yli 12 000 pihalla ympäri maan, ja havaintoja ilmoitettiin yhteensä yli 600 000 lintuyksilöstä.
Pihabongauksen suojelijana toimii tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio.
– Linnut ovat upea osa luontomme suurta rikkautta. Osallistumalla lintutietouden keräämiseen Pihabongauksessa olet mukana edistämässä lintujen suojelun puolesta tehtävää työtä, Haukio sanoo.
Pihabongaus järjestetään Suomessa yhdeksättä kertaa. Vastaavanlainen tapahtuma järjestetään tänä vuonna samaan aikaan myös Ruotsissa ja monessa muussa Euroopan maassa.
Kaikki voivat
osallistua
Pihabongaukseen voi osallistua kuka tahansa eikä siihen tarvitse erikseen ilmoittautua.
Tarkkaile tunnin ajan lintuja omalla pihalla, puistossa tai muulla sopivalla paikalla joko lauantaina 25. tai sunnuntaina 26. tammikuuta.
Tunnista havaitsemasi lintulajit ja laske montako yksilöä kutakin lajia on enimmillään näkyvissä samaan aikaan.
Ilmoita havaitsemasi lajit ja laskemasi maksimimäärät BirdLife Suomelle osoitteessa www.pihabongaus.fi tai postikortilla osoitteella BirdLife Suomi, Annankatu 29 A 16, 00100 Helsinki. Postikortissa on mainittava lintuhavaintojen lisäksi havainnoitsijan ja havaintopaikan osoitteet, havainnointiajankohta ja havainnoitsijoiden määrä.
Osallistuneiden kesken arvotaan lintukiikareita, kirjoja, cd-levyjä ja muita palkintoja. BirdLife julkaisee verkkosivuillaan lopulliset bongaustulokset helmikuun aikana.