Selätä kodin kaaos

0
Pöydille kertyy helposti irtoroinaa.
Pöydille kertyy helposti irtoroinaa.

Ammattijärjestäjä tuo apua kodin kaaokseen. Laitilassa luennoinut Tiina Koponen on toiminut ammatissaan alun toista vuotta. Työ on osoittautunut aina vaan mielenkiintoisemmaksi.
– Tässä työssä tarvitaan monenlaisia taitoja,

empatiaa, tiukkuutta, kyseenalaistamista ja kompromissin tekotaitoja. On kyseenalaistettava, tarvitseeko asiakas yhdeksän kahdentoista hengen ruoka-astiastoa, 500 pestyä jogurttipurkkia tai 36 käytettyä hammasharjaa, jotka on piilotettu kodinhoitohuoneen kaappiin tulevaa käyttöä varten.
Kaaos syntyy kotiin vähemmilläkin eväillä. Tavarat kulkeutuvat ympäri  asuntoa, eikä niitä palauteta paikoilleen, saunasta tulee pienoisvarasto ja komeroista vedetään kaikki ulos kerralla.
– Homman punainen lanka on siinä, että jokaisella tavaralla on oma paikkansa, johon se myös palautetaan käytön jälkeen.
Tiina Koposen mukaan kahdesta neljään prosenttia väestöstä hamstraa ja samalla prosentti määrällä ihmisiä ovat kaapit ojennuksessa, loput sijoittuvat välimaastoon. Toisen roju on toisen aarre
Usein tarvitaan myös asennemuutoksia

. Esiäideiltä on peritty säästämisen pakko ja joistain käyttämättömistä tavaroista ei voi luopua, niistähän voi joskus tehdä jotain. Myös perinnöksi saadut tavarat muodostavat usein ongelman. On hyvä muistaa, että perinnöt ovat kuulunet jonkun toisen elämään, omaansa niitä ei kannata varastoida.
– Nykyasuntoihin ei kaivata niinkään lisäneliöitä, vaan kuutioita, Koponen sanoo.

Aloita raivaus helpoimmasta päästä

Kun päätös kaaoksen selvittämiseen on tehty, kannattaa aloittaa pienestä; avainnippu, lompakko tai muu sellainen on sopiva kohde, josta kynnys isompaan kohteeseen siirtymiselle madaltuu. Kuva kohteesta ennen ja jälkeen pitää ottaa, jos mahdollista.
– Ei tarvitse pyrkiä täydellisyyteen, tarpeeksi hyvä riittää. Ihmisillä on kyseenalaisia syitä säilyttää tavaroita, tunnesyyt, kaiken varalta syyt, epärealististen projektien suunnittelut, ei voi poistaa, kun maksoi niin paljon. Noin kolmekymmentä prosenttia kotien esineistä on käytössä. Jos tavarasta ei ole hyötyä, siitä on haittaa, Koponen luetteloi.
Kaaoksen kesyttäjällä on neutraali näkökulma asioihin ja tavaroihin. Hetkessä asiat eivät hoidu. Aikaa kuluu, mutta ei tavaroitakaan hetkessä koottu.
Koponen suosittelee jokaista varaamaan kotiin pienen muistivihon, johon on kirjattu kaikki tärkeät asiat yllättävien sattumien varalta. Moni kalenterikin vaatii järjestelyä, ”ei vois vähempää kiinnostaa”- asiat sieltä pois.
– Sekin on hyvä muistaa, että jos tehdään suuren linjan juttuja niin silloin ei järjestellä nuppineuloja värien mukaan. Jokaisen pitäisi opetella myös järjestyksen ylläpitämisen taito, ilman sitä tilanne toistuu valitettavan nopeasti.

Pelkkä tasojen raivaus antaa siistin yleisvaikutelman.
Pelkkä tasojen raivaus antaa siistin yleisvaikutelman.

Lue lisää 17.1.2014 lehdestä