Monelle lapselle, nuorelle ja perheelle yksinäisyys on kipeä ongelma.
Varsinaissuomalaiset lastensuojelujärjestöt tarttuivat tuumasta toimeen ja haastoivat kansalaiset apuun. Syntyi Ilo auttaa -kampanja, jolla etsittiin 13.1.–13.2. uusia vapaaehtoisia.
Kampanja onnistui yli järjestäjien odotusten, sillä kuukauden aikana saatiin uusia vapaaehtoisia 105 ja lisäksi kiinnostuneita, jotka harkitsevat mukaan lähtemistä, ilmoittautui 70.
Uudet vapaaehtoiset sijoittuvat eri puolille Varsinais-Suomea monenlaisiin tehtäviin: lasten ja nuorten tukihenkilöiksi, kavereiksi, douliksi, kylämummeiksi ja -vaareiksi, kukin oman kiinnostuksensa mukaisesti. Kaikille annetaan tarvittava koulutus ja ohjaus tehtävään.
Kampanja toteutetaan myös vuoden 2015 tammi-helmikuussa.