Havahduin siihen, että omista lukiovuosistani on kulunut jo yli kymmenen vuotta. Silloin, kun itse kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 2002, eurot olivat juuri tulleet ja maailmantaloudessa pyyhki, jos ei hyvin, niin ainakin kohtuullisesti. Kun lukuvuosi alkoi syksyllä ruotsin ja lyhyen matematiikan kirjoituksilla, se tuntui loputtoman pitkältä. Mutta kun kipusin muiden opiskelutovereiden kanssa rekan lavalle karkkisäkkien kanssa kiljumaan: Ohi on, vuosi olikin vilahtanut ohitse huomaamatta.
Meidän penkkareita edelsi omituinen sattumusten sarja, jonka aikana Kuusamon lukio ylitti myös valtakunnallisen uutiskynnyksen. Kaksi vuotta ennen meitä kirjoittaneiden penkkarit peruttiin. Eräs aktiivinen abi katsoi asiakseen tiedottaa asiasta myös valtakunnallisia medioita, kuten iltapäivälehtiä. Virallisesti penkkareiden perumisen syyksi ilmoitettiin abien runsas alkoholinkäyttö, mutta huhumylly jauhoi kaikenlaisia epävirallisia selityksiä.
Tämä johti siihen, että seuraavina vuosina penkkareita juhlittiin korostetun rauhallisesti. Itseäni tämä ei hirveästi häirinnyt, vaikka se aiheuttikin meidän järjestelyporukallemme välillä päänvaivaa. Loppujen lopuksi penkkareista jäi hyvät muistot, eikä vähiten hyvien kavereiden ansiosta.
Lukuloma alkoi ja siitä muistan nauttineeni. Minusta oli ihanaa noudattaa omaa aikatauluani, jonka olin lukuloman ensimmäisenä päivänä tehnyt. Luin pääasiassa reaalia eli käytännössä psykologiaa, koska se kiinnosti minua. Englantia pänttäsin iltaisin lueskelemalla englanninkielisiä Harry Potter -kirjoja. Neljä viikkoa meni ohi aika nopeasti (muistakaa se tämän vuoden abiturientit) ja tuli kirjoitusten aika.
Jälkikäteen voisin muistella kirjoituksia kahdelta kantilta. Kyllähän niistä jäi paljonkin hampaankoloon, jos asiaa haluaa niin ajatella. Monesta aineesta olisi ollut mahdollisuus korkeampaankin arvosanaan. Toisaalta opiskelupaikan saatuani kukaan ei ole ollut järin kiinnostunut ylioppilastodistusteni arvosanoista, enkä voi sanoa itsekään valvovani öitä niitä pohtien.
Ylioppilasjuhlien valmisteluista en tiedä mitään. Äitini heitti minut ulos lukemaan pääsykokeeseen ja kielsi auttamasta. Tosipuheessa kirjoitusten jälkeen oli sellainen olo, ettei olisi jaksanut enää avata mitään Aku Ankkaa paksumpaa opusta, mutta ei auttanut. Kunnianhimoisesti olin suunnitellut meneväni yliopistoon.
Lopulta yliopistojen ovet pysyivät minulta suljettuna ja elämä heitti minut ammattikorkeakouluun Turkuun. Olen miettinyt, että vaikka omia unelmiaan täytyy seurata, kannattaa silmät pitää avoimina muillekin mahdollisuuksille. Elämällä voi olla luvassa sinulle jotain sellaista, jota et osannut kaivata. Minut se heitti Turkuun, jossa tapasin aviomieheni ja sittemmin tänne Laitilaan, josta löysin unelmieni työpaikan. Jos olisin päässyt yliopistoon, elämä voisi olla nyt toisenlaista, enkä minä haluaisi asioiden muuttuvan.
Ja abeille: Hauskoja penkkareita ja abiristeilyä!
Julkaisemme täällä valittuja Täst kulmast -kirjoituksia. Kaikki kirjoitukset ovat luettavissa Laitilan Sanomien paperi- tai digilehdestä.