Laitila profiloituu teatterikaupunkina

0

Laitilassa on tulevana kesänä kolme kiinnostavaa kesäteatteriesitystä.
Kaivolan ja Kauppilan umpipihan kesäteattereiden lisäksi tänä vuonna valmistuu ainutlaatuinen teatterituotanto, joka herättää henkiin vanhat vakkasuomalaiset jättiläistarinat. Kivellä soutajat -musiikkinäytelmän suojelijana toimii presidentin puoliso, kirjailija Jenni Haukio.
Tarjontaa saattaa jonkun mielestä jo olla liikaakin, mutta esitykset eivät kilpaile keskenään. Kaivolassa teatteria on tehty jo vuodesta 1961 lähtien, ja se on tunnettu ympäri maakuntaa. Katsojista suuri osa tulee muualta kuin Laitilasta.
Vankan kokemuksen omaava Kaivolan kesäteatteri on erikoistunut viime vuosina musiikkinäytelmiin. Runoilija Heli Laaksosen pari vuotta sitten Kaivolaan kirjoittama juhlanäytelmä oli menestys, ja se antoi uutta nostetta Myllymäen perinteiseen teatterimiljööseen.
Ensi kesänä odotukset ovat jälleen korkealla, kun Laitilan vanhimman kesäteatterin näyttämölle valmistuu tuusulalaisen näyttelijän ja teatteriohjaajan Markku Hyvösen uusin näytelmä. Hyvönen ihastui viime kesänä Kaivolan henkeen ja teatteriryhmään niin, että halusi kirjoittaa näytelmän varta vasten laitilalaisille.
Kauppilan umpihan miljöö on saanut viime vuosina melkoisen piristysruiskeen kesäteatterista. Se elävöittää museoaluetta elokuun ajan.
Jättiläisnäytelmässä kaupunki on mukana melko isolla, 80 000 euron, investoinnilla. Osa kuluista saadaan takaisin lipunmyynnistä. Louhenlinnan mystisiin metsämaisemiin sijoitettu ulkoilmateatteri houkuttelee toivon mukaan runsaasti kävijöitä.
Kesäteatterin riskeistä suurin on sää. Poutasäätä ei voi ostaa rahalla, mutta jos esitykset ovat laadukkaita, ne kiinnostavat sateisenakin suvena.
Kun kaikki osuu nappiin, esitykset kirkastavat kaupungin kulttuuri-imagoa tavalla, jota ei maksetuilla mainoksilla pysty saavuttamaan.