Hevosten kanssa on perinteisesti tehty töitä metsässä ja pelloilla. Se on vahva eläin, joka voi paremmin saadessaan tehdä fyysistä työtä. Hevonen on tietysti myös työläs hoitaa ja vaatii jokapäiväistä huolenpitoa ja vastuullisen omistajan.
Meillä on olemassa traktori, jolla kuljetetaan puita ja tehdään kasvimaalla kääntötyöt, joten hevoselle ei ole ollut erityisen pakottavaa tarvetta. Minä en kuitenkaan osaa ajaa traktorilla, ja se onkin liian iso kone minua auttamaan oksien ja kuivattavien yrttien kotiin tuomisessa. Apua olen kuitenkin kaivannut useaan otteeseen. Siitä lähti ajatus ponin hankkimiseen. Poni kuluttaa vähemmän kuin hevonen, ja vaatii vähemmän tilaa. Sen hoito on tietysti vaativaa, mutta ei niin työlästä kuin hevosen. Koska varsinaista hevosen tarvetta ei ole, ja kannettavat taakat on myös ponin mahdollista kantaa ja vetää, se tuntui järkevimmältä vaihtoehdolta.
Charmant on jo 20 vuotias shetlanninponi. Shettikset ovat tunnetusti vahvoja ja sitkeitä poneja, ja ne sopivat kärryjen eteen ja taakkoja kantamaan. Hän on täydellinen minulle ensimmäiseksi poniksi, jonka kanssa saan opetella yhteistyötä. Hänessä ei ole enää nuoruuden metkuja jäljellä, mutta hän on kuitenkin vasta 20, ja hyviä työvuosia hänellä on jäljellä useita. Nyt Charmantin tulon jälkeen olen ensimmäiseksi pyrkinyt saamaan häneltä painoa pois, ja jalat liikkumaan. Ponit lihovat helposti, koska niitä ei useinkaan liikuteta samaan tapaan kuin hevosia. Energiaa hänestä löytyy vielä paljon, ja hän on rauhallinen ja tasapainoinen luonteetaan.
Kevään tullen on suunnitelmissa aloittaa ponin kanssa metsässä käyminen säännöllisesti. Nyt talvella olemme käyneet keräämässä oksia ja varpuja kun on ollut tarvetta, mutta Charmant ei ole vielä kantanut juuri mitään. Enemmänkin hän on totutellut mukana oloon ja metsässä rämpimiseen. Löysin navetan vintiltä kolmet silat, joista ajattelin jotkut puhdistaa ja tuunata hänelle sopiviksi. Kunnollisten pehmusteiden ja muutaman uuden remmin avulla oletan onnistuvani. Tarkoitus ei ole vielä lähteä kärryille, vaan kiinnitän siloihin kantokorit tai pussit, joihin saan oksia ja yrttejä kerättyä. Keväällä kerättävän etsiminen on kuitenkin enemmän kukemista metsässä johon kärryillä ei pääse.
Eläimenä hevonen on minulle vanha tuttu. Olen nuoruudessa ratsastanut useita vuosia, vaikka silloinkin mieluummin hoidin poneja kuin kävin ratsastamassa. Vuosien mittaan kiinnostus kavioeläimiin on säilynyt, ja elämä tuntuu yhä kovin mutkattomalta ja luontevalta ponin kanssa. Itselleni on ollut tärkeää hankkia hänet selvästi tiettyä tarkoitusta varten, eli auttamaan ja helpottamaan arjen askareissa, jottei käy niin, että hän jää aitaukseen seisomaan toimettomana. Tekeminen on ponille yhtälalla tärkeää kuin hevoselle, ja toimettomuus tylsistyttää ja vanhentaa ennenaikaisesti. Luottamus meidän välillämme on alkanut rakentua, ja tavat tulleet tutuiksi.
Yhteisiä metsäpäiviä odotellaan!