Tapani teki laitilalaista urheiluhistoriaa

0

Nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin.

Tämä olympialaisten motto avautuu silmiemme edessä jälleen yli kahden viikon ajan, kun Sotšin olympialaiset pyörähtivät vauhtiin viime viikolla.

Etukäteisarvioissa menestystä veikkailtiin erityisesti lumilautailussa ja freestylessä. Uudet lajit lisäävät mielenkiintoa entisestään. Kun Suomen curling-joukkue vuonna 1998 voitti MM-pronssia, suurelle yleisölle laji oli vielä tuntematon. Viimeistään Enni Rukajärven hopeamitalin ansiosta suomalaiset tuntevat nyt myös lumilautailun.

Laitilalaisille kova juttu on Jyskeen kasvatin Susanna Tapanin lauantaina tekemä maali naisten jääkiekossa. Maali oli kisoissa Suomen ensimmäinen, ja vaikka ottelu hävittiin, sen merkitys on joukkueelle henkisesti tärkeä.  USA:ssa jääkiekkoa pelaavan Tapanin nopea luistelutyyli ei turhaan saanut kehuja Ylen suorassa tv-lähetyksessä.

Sotšin kisoja on arvosteltu monin tavoin.  Poliittiset ja kaupalliset pyrkimykset ovat uhanneet jalon olympia-aatteen toteutumista. Esille ovat nousseet niin Venäjän ihmisoikeuskysymykset kuin korruptiokin. Rantalomakohteena tunnettun kaupungin muuttaminen talviurheilun kuninkuusareenaksi on maksanut noin 30 miljardia dollaria.

Paitsi urheilijoille myös penkkiurheilijoille olympialaiset ovat harvinaista herkkua. Moni haluaa katsoa kisoja kotisohvallaan, mutta Pyhärannassa on keksitty oiva vaihtoehto: Kaukan kyläkodissa voi kokoontua porukalla seuraamaan kisoja. Paikallisia kisakatsomoja toimii myös Facebookissa.

Kommentointi ja tunteiden purkaminen reaaliajassa niin voiton kuin tappioiden hetkillä luo olympiakisojen seuraamiseen oman yhteisöllisen mausteensa.