
Pyhärannan seurakunta järjesti naistenpäivän tapahtuman lauantaina Ihodessa. Säästöpankin kerhohuone täyttyi yleisöstä ja iloinen puheensorina kuului pihalle asti.
Tilaisuuden vetonaulaksi oli saatu raumalainen lausujaryhmä Väsym baohaja. Lausujat olivat liikkeellä kahdeksan henkilön ryhmällä ja he ottivat yleisönsä sekä runoklassikoilla että monipuolisella murrerunovalikoimallaan.
Pöydissä pohdittiin naistenpäivän merkitystä. Pyhärantalaisen Sirkka Saarisen mukaan Suomessa naisten asiat ovat hyvin, toisin on monissa muissa maissa.
– Naisten huomioiminen on tärkeää, usein heidän merkityksensä unohdetaan tai sivuutetaan, tuumivat tapahtumaan osallistuneet Tellervo Kuusisto ja Aila Saarinen.