Laitilan Kappelimäen koulussa aiotaan järjestää kerhotoimintaa tulevan kesäloman kolmena ensimmäisenä viikkona. Kerhotoimintaa järjestetään arkisin 6–7 tuntia aamu- ja iltapäiväkerhojen tiloissa. Toiminnan suunnittelusta ja pyörittämisestä vastaavat koulunkäyntiohjaajat.
Kesäkerhotoiminta alkaa, jos ilmoittautuneista saadaan kokoon yksi 15-lapsen ryhmä.
Laitilan sivistystoimenjohtaja Matti Nurminen kertoo, että toive kesäkerhoon on tullut sekä Kappelimäen koululta että oppilaiden huoltajilta.
– Nuorimpien oppilaiden kesätoiminnalle nähdään olevan tarvetta. Lisäksi on tietysti hienoa, jos avustajilla olisi töitä pidempään. Koulun kesäajan keskeytyshän tietää usein avustajille lomautusta, Nurminen huomauttaa.
Kerhoon on sitova ilmoittautuminen 11.4. mennessä