Laitilaan suunnitellaan liikuntahallia

0
Monitoimihallin mahdollinen paikka on Tuunan kentällä, kuvassa taka-alalla siintävän jäähallin vieressä.
Monitoimihallin mahdollinen paikka on Tuunan kentällä, kuvassa taka-alalla siintävän jäähallin vieressä.

Laitilan kaupungin rakentamisohjelmaan on kirjattu uuden liikuntahallin rakentaminen vuosien 2015–2016 aikana. Hankkeen kustannusarvio on 4,5 miljoonaa euroa, minkä lisäksi jo tälle vuodelle on varattu 95 000 euroa hallin arkkitehti- ja erikoissuunnitteluun.
Hallihanke käynnistyi Laitilassa konkreettisesti maanantaina, kun kaupunginhallitus nimesi kokouksessaan hallin hankesuunnitelman laatimisesta vastuun ottavan suunnittelutoimikunnan.
Hankesuunnitelmaan kirjataan muun muassa hankkeen tavoitteet, rakennuspaikka sekä kustannukset. Hankesuunnitelman tulee olla valmis viimeistään kuluvan vuoden lopulla, jotta kaupunki voi hakea hankkeelle valtionrahoitusta.
Hallista tehdyistä piirustuksista selviää, että suunnitteilla on monipuolinen liikuntapaikka. Lähes 3 000 neliömetrin kokoiseen halliin on ainakin tässä vaiheessa ajateltu tulevan varsinaisen liikuntasalin lisäksi muun muassa juoksurata, balettikäyttöön hyvin soveltuva peilisali ja kiipeilyseinä.
Rakennuspaikaksi on alustavasti ajateltu Laitilan jäähallin viereistä Tuunan kenttää.

 

Lue lisää 11.4.2014 lehdestä