Taimia ja kevätsiivousta

0

taimi
Vahvoja vihreitä varsia nousee mullasta, lehdet kurkoittelevat kohti valoa. On ihmeellistä, että nämä pikkuvarret kannattelevat raskaita hedelmiä viellä joskus!

Tomaatteja ja paprikoita on noussut runsaasti. Munakoisoa ja purjoa koitamme saada myös tänä vuonna, mutta nämä ovat nousseet mullasta hiukan huonommin. Olemme kasvattaneet taimia lampun alla, ja laitamme vielä toisen satsin mokomia hiukan myöhemmin, jotta näemme millaista eroa eri aikaan istutetuilla kasveilla on. Tomaattien kanssa meillä on ollut pientä kypsymisongelmaa aiemmin, mutta luulen ratkaisseeni sen, miksi tomaatit eivät ole ehtineet kypsyä.

Multaan on hienoa upottaa sormet, ja touhuun ottavat mielellään osaa niin lapset kuin kissatkin. Taimien ihastelu on jäänyt lapsilta kyllä hiukan vähemmälle -ja kissatkin on pidetty lasien takana, jotta myöhemmin olisi mitä istuttaa! Itselle kasvun seuraaminen on iso osa kevättä; taimia tulee puhalleltua ja siveltyä kämmenellä, jotta ne kasvattaisivat varttaan vahvemmiksi, ja meillä on kokonainen huone olemassa niitä varten, jotta saavat kunnolla kasvaa ennen kasvihuoneeseen istuttamista. Mikään kiire siirtoihin ei ole, saavat vahvuutta, valoa, tilaa ja karaistusta valvotusti myös sisällä. Taimia katsellessa melkein maistuu jo ensimmäinen kypsä tomaatti suussa, vaikka siihen on aika tavalla aikaa!

Lisääntynyt valo tuo puutarhassa mylläyksen lisäksi tavaroiden penkomisen tarpeen. Joka nurkkaan pitäisi katsoa ja kaikkea vähän kunnostaa ja siivota. Vanhassa talossa riittää sekä kunnostamista, että raivausta. Pihassa seisoo metallilava, ja sen jälkeen on jätelavan vuoro. Olemme asuneet tässä talossa nelisen vuotta jo, mutta silti yhä on ulkorakennuksessa nurkkia, joita en ole koskaan läpikäynyt! Ulkorakennuksen tyhjennys on tehty huone kerrallaan, ja vielä on oikein ja paljon kaikkea pois heitettävää, ennen kuin saamme tilat kunnolla tehokkaasti käyttöön ja kunnostettua. On monin tavoin puhdistavaa saada pois turhaa ja rikkinäistä tavaraa. Kaiken mitä pystymme, koitamme kierrättää ja saada eteenpäin. Monien esineiden kohdalla ihmiset sanovat, että ”älä vaan heitä tuota pois, siitä saa viellä tuunattua vaikka mitä puutarhaan”, mutta itseltä on usko jo loppunut siihen, että minulla on ikinä aikaa ja intoa tuunaamiseen. Eikä minulla taatusti tule olemaan niin suurta puutarhaa, että tuollaista tavaramäärää voisi sinne edes sijoittaa ilman, että jälki näyttäisi vain romupuutarhalta.

Ryjiä mylläämässä ja taimia ihastelemassa,
Hilla