Laitilan kaupunginjohtaja Jukka Alkio aikoo esittää tänään kokoontuvalle kaupunginhallitukselle, että Laitila alkaa selvittää ostolääkäreistä luopumisen mahdollisuutta. Alkion mielestä Laitilan kannattaisi kartoittaa, saataisiinko oman terveyskeskuksen ostolääkärit korvattua virkalääkäreillä.
Myös tämän vuoden talousarviossa on maininta, että virkalääkäreiden saatavuus ja virkojen täyttömahdollisuus selvitetään. Alkion mukaan lähtökohtana selvityksessä on, että Laitilaan palkattaisiin 5–6 terveyskeskuslääkäriä.
– Olisi hyvä, että kaikki lääkärit olisivat joko osto- tai virkalääkäreitä. Tavoitteena siis ei ole, että saamme ostolääkäreiden rinnalle muutaman virkalääkärin.
Alkio korostaa, että monitahoisessa asiassa perehtymisen tulee olla riittävää.
– Olemmehan me nyt tekemässä mahdollisesti lääkärijärjestelmämme kokonaisuudistusta.
Ostopalvelulääkärit ovat pyörittäneet Laitilan terveyskeskuksen lääkäritoimintaa vuodesta 2005 saakka. Laitilalla on lääkäripalvelujen tuottamisesta sopimus tämän vuoden loppuun saakka Attendon kanssa. Alkion mukaan Laitilan tulisi kuitenkin käyttää Attendo-sopimukseen liittyvä optiomahdollisuus ensi vuodelle, jotta lääkäriasiaan ehditään valmistautua riittävästi.
Aikaisintaan virkalääkäreitä olisi Laitilassa siis vuonna 2016.
Lue lehdestä 13.5. mitä hyötyjä virkalääkärijärjestelmällä arvellaan olevan, miten monta potilasta Laitilan terveyskeskuksen lääkäreillä vuosittain on ja miten paljon ostopalvelulääkäreihin kaupungin rahaa palaa.