Kevät on tuonut elämään sellaisen muutoksen, että vanhin tyttäreni suoritti peruskoulun loppuun. Hän sai opiskelupaikan Turun lukiosta ilmaisutaidon linjalta, ja muuttaa sinne suuntaan
lukukauden alussa. Melkoinen muutos arkeen, kun perheen koko pienenee viidestä ihmisestä neljään. Onneksi Turku on minun vanha kotikaupunkini ja perhettä asuu siellä, joten muutos ei ole ihan niin vieras, kun se voisi olla. Silti kaikessa tekemisessä taustalla tällä hetkellä häilyy ajatus siitä, että ensimmäinen vauvani lähtee pois kotoa.
Vaikka tytär ei mikään erityinen lihan ystävä olekkaan, niin suuren muutoksen näihin omiin ruokapuuhiin tuo se, että ainakin arkipäivisin ruokapöydän ääressä on tulevaisuudessa yksi ihminen vähemmän. Tähän mennessä ruokamäärä on vain kasvanut, kun lapset ovat kasvaneet. Saa nähdä miten tähän tottuu! Alkusyksy voi sisältää paljon huokailuja ja ikävää.
Parasta tällä hetkellä on pihassa istuminen. On hienoa seurata kanojen ja hanhien puuhia: aurinkokylpyjä ja ruohojen napsimista. Ne nauttivat ulkoelämästään täysillä, ja tunnen itseni etuoikeutetuksi, kun saan olla läsnä. Etenkin meidän nuorimmainen lapsemme on osoittanut voimakasta kiinnostusta kaikkia lintuja kohtaan. Pihalla hänet aina löytää siivekkäiden oven tuntumasta, kyykyssä hän riekkuu omalla kielellään kukkopojille juttujaan. Hanhet ovat hänestä kaikkein parasta mitä voi olla, niitä hän seuraisi päivät läpensä. Hanhilla on kolme poikasta, joita he vaalivat ja opettavat hanhimaiseen elämäänsä, joten kiintoisaa seuraamista riittää.
Ensimmäisten kukkopoikien teurastus on myös kohta käsillä, ja etuoikeutettu olen siinäkin, että saan myöhemmin syödä lihaa, jonka alkuperän näin selkeästi tiedän, ja jonka elämää olen näin tiiviisti saanut seurata.
Kasvimaassa ensimmäiset perunat näyttäisivät yhä antavan satoa juhannuksen tienoilla. Odotetaan kovasti, että päätään korkkaamaan juureskausi niistä. Lipstikkaa ehdin kerätä ja kuivata keittoihin jonkinverran, nyt se jouduttiin siirtämään, enkä tiedä mahtaako siitä tulla enää mitään tänä vuonna. Harmi jos ei, siitä saa niin hyvää makua keittoihin. Muita yrttejä pitäisi ehtiä keräämään enemmän. Ratamoa, maitohorsmaa ja nokkosta saisi nyt kuivata niin paljon kun ehtisi. Ratamoa olen myös pakastanut leivinaperien välissä, ovat niin hyviä luonnon omia laastareita pikku nirhamiin, kun lehden pinnan vaan rikkoo kevyesti ensin.
Marjapuskissa raakileet odottelee kypsymistä. Marjoja on hiukan ikävä. Kaksi pikkupakastinta meillä on viellä kokonaan pois päältä, ja niihin toivon kunnon marjasatoa säilöttäväksi. Villivadelmia ja mustikanvarpujakin olen käynyt katsomassa, odotan että sadosta tulee ihan kohtuullinen. Miten mahtaa käydä sienien kanssa.
Nyt on parasta yrttiaikaa, muistakaa käyttää tämä hyödyksi! (Muistutus myös itselle!)
Hilla