Kaivolan kesäteatteri vauhdilla kohti ensi-iltaa

0
Kaivolan kesäteatterissa hiotaan vielä yksityiskohtia ennen ensi-iltaa. Kuvassa edustalla Ahmed (Pirkka Raitio). Kuva Anne Jacksen.
Kaivolan kesäteatterissa hiotaan vielä yksityiskohtia ennen ensi-iltaa. Kuvassa edustalla Ahmed (Pirkka Raitio). Kuva Anne Jacksen.

Kaivolan kesäteatteri tuo ensi-iltaan Markku Hyvösen varta vasten Kaivolan kesäteatterille kirjoittaman musiikkikomedian Rakkautta yli rajojen.  Kantaesitys ja maailman ensi-ilta näytelmälle on kesäkuun lopussa.
Tarina kertoo ajankohtaisista aiheista, maahanmuuttajista ja kulttuurien kohtaamisista. Kun soppaan lisätään tuiki tuttua kotimaista arjen dramatiikkaa, niin tuloksena on varsin nautittava sekametelisoppa, jonka kiemurat saavat katsojassa aikaan hihittelyä vielä pitkään jälkeen päinkin. Nyt kesän korvalla ja ensi-illan lähestyessä harjoitustahti kiristyy ja pienimmätkin yksityiskohdat viilataan kuntoon.
– Hienoa tässä on se, että käsikirjoitukset on voitu heittää nurkkaan jo ajat sitten ja roolisanat alkavat olla hallussa. Näyttelijät ovat todella vahvasti sitoutuneita työhönsä, ohjaaja Tiia Valavuo toteaa tyytyväisenä.

Pois omilta mukavuusalueilta
Viime vuodesta tuttuun tapaan näytelmän musiikista vastaa nuorista muusikoista koostuva livebändi, jonka johdossa vaikuttaa musiikkipedagogi Aini Tähtinen.
Näyttelijät ylittävät itsensä joutuessaan poistumaan omilta mukavuusalueiltaan noustessaan yleisön eteen laulamaan. Kitaristi Antti Maantiehinno on tehnyt uuden aluevaltauksen mentyään mukaan myös näyttämörooliin.
– Kokemus on ollut hyvä. Uskon, että tulevaisuudessa tulen tekemään jotain vastaavaa enemmänkin, Maantiehinno naureskelee.

Kaivolan kesäteatterissa (Jätöntie 11, Laitila) Rakkautta yli rajojen -näytelmän ensi-ilta on perjantaina 27.6. kello 19. Jatkossa näytelmää esitetään sunnuntaisin kello 17 sekä tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin kello 19. Esitykset jatkuvat 20.7. asti. Tiedustelut puh. 044 764 8262 tai 050 324 6180 (ryhmät). kaivolan.kesateatteri@lailanet.fi, www.kaivolankesateatteri.fi.

 

Lue lisää 10.6.2014 lehdestä