Nautitaan markkinoista

0

Kaikki alkaa olla valmista Laitilan 42. Munamarkkinoita varten. Talkoolaiset ja palkolliset ovat tehneet satoja työtunteja markkinoiden onnistumiseksi. Vielä niin järjestäjät kuin osanottajat toivovat sään kirkastuvan viikonlopuksi, vaikka sateenkaan ei saa antaa vesittää odotettua markkinaviikonloppua.
Ohjelmaa löytyy monenlaiseen makuun: tarjolla on niin musiikkia, taidetta, kulttuuria, tanssia, historiaa kuin markkinahumuakin.
Munamarkkinat kerää vuosittain noin 15 000–25 000 kävijää, joten noin 8 500 asukkaan kunnan väkimäärä moninkertaistuu tulevana viikonloppuna. Markkinoiden vuodesta vuoteen jatkuva suosio kertoo, että työtä markkinoiden eteen ei tehdä turhaan.
Markkinat kokoavat yhteen laitilalaiset, kesäasukkaat sekä väkeä läheltä ja kaukaa. Monelle kävijälle Munamarkkinoiden kohokohta onkin tuttujen tapaaminen.
Kuten muissakin juhlissa, vieraat tekevät juhlan. Siksi myös markkinakävijöillä on vastuu siitä, että Munamarkkinat onnistuvat.
Kaikki hyötyvät, kun roskat löytävät tiensä roskiksiin ja muita markkinakävijöitä kohdellaan ystävällisesti.
Munamarkkinat saavat hulinaa kaupungin keskustaan, mutta myös kylissä tapahtuu. Särkijärvellä avataan rantakausi muun muassa rantapilateksella, Kauppilan umpipiha on auki ja Untamalassa on näytteillä taidetta sekä kouluhistoriaa.
Munamarkkinaohjelmaa kannattaa katsoa avoimin silmin. Laitilan Oppaiden opastetulla kierroksella voi saada uutta tietoa omasta tutusta kotikunnastaan.
Nyt on kesä ja Munamarkkinat, joten nautitaan juhlaviikonlopusta.