Perhe ollaan yhdessä

0

perhe ollaan yhdessäVuosi tai kaksi sitten en osannut arvostaa vanhempiani tai siskoani samalla tavalla kuin nyt. Totta kai he silloinkin olivat rakkaita, mutta arvostaminen on eri asia. Ei tullut aina ajatelleeksi, kun tyhjensi tiskikonetta, että siitä oikeasti on hyötyä toiselle. Luuli helposti, että kotityöt ovat lasten ärsyttämistä varten, ja vanhemmat ovat vain patalaiskoja. Eivät he ole, vaan jokainen heistä ansaitsisi kunniamerkin!

Joudun toisinaan huolehtimaan kodista päivän ajan yksin. Käyn kaupassa ostamassa ruokaa, ja ruoanlaiton ohessa tulee usein siivottua. Ruoan valitseminen on hankalaa ja aineksien suunnittelu joskus monimutkaista, koska yleensä haluan tehdä ruoan raaka-aineista itse. Pakasteet ja einekset lihapullista lohkoperunoihin ovat siis pois suljettujen listalla. Päivän jälkeen olen usein aivan loppu, vaikka en ole edes joutunut pesemään pyykkiä, vahtimaan pieniä lapsia tai muuta yhtä arkista hommaa. Aikuiseksi kasvaminen näyttää aika rankalta.

Kotona pyörivät aina samat naamat. Koulun ja töitten kiireet on vaikea pudottaa harteiltaan heti, ja saattaa syntyä väsynyttä sanaharkkaa siitä, kuka ei ole pitkään aikaan tyhjentänyt tiskikonetta. Se, joka siihen hommaan suostuu, tekee suuren palveluksen muille. Kotia pitäisi hoitaa yhdessä, ja lasten olisi tärkeä osallistua sen töihin jo pienestä pitäen. Näin perhe voisi pitää yhtä ja huolta toisistaan, koska eivät aikuisetkaan aina jaksa yksin. Myös pieni taskuraha on hyvä asia, ja sen arvo on hyvä ymmärtää. Liian suuri rahamäärä sokeuttaa.

Sekä ystävyydessä että perheessä on minulle tärkeintä toisten huomioon ottaminen. Ei se ole helppoa, ja välillä tulee tahattomasti loukattua toista. Ei ehkä halua pysäyttää puhetulvaansa, vaikka huomaa, että toisen päätä särkee ja hänellä on työnteko kesken. Joskus sitä ei vain osaa katsoa toista vilpittömin silmin.

Parasta on, kun isä päättää viedä koko perheen pitsalle ja hassuttelee. Myös se on ihanaa, kun tulee koulusta kotiin ja äiti on siivonnut. Siitä tulee iloiseksi, kun sisko kertoo mukavista asioista, ja hänen kanssaan voi vaihtaa salaliittolaisten katseita, kun olemme eri mieltä vanhempien kanssa. Ollessani oikein väsynyt minulla on kotona turva ja tuki.

Tällaisesta paikasta saa olla erittäin kiitollinen. Se ei nimittäin ole itsestäänselvyys.