Laitilan kaupungin taloustyöryhmä heitti juuri ennen kesälomia melkoisen ukaasin: loppuvuoden aikana kasaan pitäisi haalia säästöjä lähes 950 000 euron edestä.
Viranhaltijoille on annettu kesäkuu aikaa valmistella säästöesityksensä, ja aikaisintaan säästöpaketti ehtii valtuuston hyväksyttäväksi elo-syyskuun vaihteessa. Käytännössä säästösumman odotetaan kertyvän syys-joulukuun välisen neljän kuukauden aikana. Se on melkoinen tavoite.
Vuoteen 2011 päättyivät Laitilan kaupungin lihavat vuodet, joiden aikana taseeseen oli kerrytetty yli viiden miljoonan euron puskurivara. Joulukuussa 2012 kerrottiin, että vuosien 2013–2015 aikana saatava aikaan säästöjä vuosittain 700 000 euroa. Kaupunginjohtaja Jukka Alkio myönsi tuolloin, että säästöjä on saatava, mutta epäili Laitilan Sanomien haastattelussa tavoitetta liian kovaksi. Myöhemmin vuoden 2013 säästötavoite tarkentui 500 000 euroksi.
Yleisesti kuntien, ei siis Laitilankaan, säästöpaineita tai talousahdinkoa ole syytä epäillä, ei liioin vähätellä: sairaanhoitopiiri uhkaa nostaa kuntien maksuosuutta, verotulojen kasvu junnaa paikallaan ja valtionosuudet vähenevät. Haasteita riittää.
Mutta epärealistisiin säästötavoitteisiin ei vaikeinakaan aikoina saa sortua eikä ahdinkoa pidä esittää yhtään synkempänä kuin se on.
On ristiriitaista puhua samaan aikaan 250 000 euron kuukausisäästöpakosta ja viiden miljoonan euron liikuntahallin välttämättömyydestä. Tai jos samaan aikaan ollaan lähes katastrofin partaalla, mutta kuitenkin erinomaisesti itsenäisenä pärjäävä kunta.
Uskottavuus murenee, jos säästötavoitteeseen vedoten tehdään kestämättömiä arvovalintoja, tai jos säästöistä uhkaa tulla taktikointia.
Säästötavoitteesta ei saa tehdä lyömäasetta, jolla perustellaan liian rajuja muutoksia.