Sunnuntaina 13.7. kello 18 on Uudenkaupungin Vanhassa kirkossa harvinaislaatuinen tilaisuus kuulla renessanssiajan kirkkomusiikkia 11-henkisen lauluyhtyeen esittämänä. Seurakunnan kesäkonserttisarjan toisessa konsertissa Vanhan kirkon hienossa akustiikassa soi renessanssiajan (noin 1400-1600) keskeisten säveltäjien polyfoninen eli itsenäisistä äänistä koostuva moniääninen laulumusiikki, jonka perustana ovat keskiajalla vakiintuneet gregoriaaniset sävelmät.
Lauluyhtye Versio laulaa eri puolilla Eurooppaa vaikuttaneiden säveltäjien teoksia. Versio on vuonna 2003 perustettu vanhaan musiikkiin keskittyvä kokoonpano, jonka ohjelmiston ydintä on rikastuttaa oman aikamme musiikki.
Version eri puolilta Suomea tulevat laulajat ovat Mikko Eskelinen, Heikki Isotalo, Aino Jalkanen, Jarmo Lintamo, Minna Muukkonen, Anne Palo, Aino Peltomaa, Sampo Rantakokko, Hilkka Rauhala, Timo Turtiainen ja Kristiina Vähäkangas.
Seurakunnan kesäkonserttisarjan konsertteihin on vapaa pääsy. Käsiohjelmasta peritään pieni maksu.