Minilomassa parasta on kotiin paluu

0

Pääsin viikonlopuksi minilomalle. Aika läheiseen paikkaan, Turkuun, mutta paikka kuin paikka, niin rentouttavaa oli olla muutama päivä erossa kaikesta arkisesta. Kaksi kissaa tosin otin mukaan, jottei ihan yksin tarvinut olla.

Täytyy ihmetellä mitä kerrostalossa asuvat oikein tekevät? Mitä minä oikein tein, kun asuin kerrostalossa? Mitään ei tarvinnut korjata eikä väkertää. Pihalle ei tehnyt mieli mennä, olisi pitänyt mennä oikein varsinaisesti JOHONKIN, kun mitä siellä lähiön pihassa tekee. Mitään ei voi kuopia eikä kitkeä.

Viikonlopun aikana koti-ikävä iski muutaman kerran. Ajoin Kuralan kylämäkeen, käännyin perinnemaisemapolulta heinittyneeseen rinteeseen suuren vaateran alle, ja kaipasin heidän lehmiään ja meidän lampaita niin että melkein rypistyin. Ja lapsia, miten olikin ikävä lapsia.

Kotiinpaluupäivänä Laitilan keskustan kohdalla minuun tuli sama vimma, kun elokuvien kohtaamisissa, kun loppumetreillä ihmiset juoksevat toisiensa luo. Auton olisi pitänyt liikkua nopeammin, tuntui ettei enää pystyisi hengittämään -jos nyt ei ihan heti kohta pian jo näe lapsia ja kuule lampaiden määääintää.

Lapset olivat saman näköisiä kuin lähtiessä; kikattavaisia ja hiukset tuulen tuivertamia. Eläimet olivat myös ihan omia itsejään, sanoivat mää ja kot-kot. Ensimmäiset mansikat olivat punertuneet, ruoho kasvanut, hanhet valloittaneet uuden pläntin pihassa.

Seuraavana päivänä aloitimme kukkojen vähentämisen. Ruokaa pitää saada lautaselle lomankin jälkeen. Viikon päästä omia paistettuja perunoita, tillikastiketta ja uunissa pitkään haudutettua kukkoa. Nam.

Hilla