Tällä viikolla suomalaisten katseet ovat kääntyneet Poriin, jossa jazzmusiikin kuuntelun lisäksi SuomiAreenalla keskustellaan ajankohtaisista asioista. Arkkipiispa Kari Mäkinen nousi otsikoihin heti viikon aluksi pyytämällä anteeksi homoseksuaaleilta kirkon puolesta.
Hänen kannanottonsa oli poikkeuksellinen, sillä homoseksuaalisuus on pitkään ollut kirkon piirissä tuomittu, kielletty tai ainakin vaiettu aihe. Arkkipiispa sanoi, että sekä yhteiskunta että kirkko ovat kohdelleet seksuaalivähemmistöjä julmasti. Mäkinen totesi edelleen, että julmuutta esiintyy edelleen muun muassa vaikenemisena, torjumisena ja ohi katsomisena.
Seksuaalivähemmistöt ovat usein kokeneet kirkon lisäksi maaseudun ja pienet paikkakunnat suvaitsemattomiksi. Suurissa kaupungeissa heidän on ollut helpompi tulla hyväksytyiksi, kenties siksi, että siellä voi helpommin olla halutessaan tuntematon tai ainakin valita ne, joiden kanssa haluaa olla tekemisissä.
On valitettavaa, jos omaa asuinkuntaansa ei voi valita oman mieltymyksen mukaan. Omilla juurilla asuminen tuo turvallisuuden tunnetta. Moni kokee kuuluvansa sukunsa maille, olevansa osa sukupolvien ikiaikaista ketjua. Osa ikänsä kaupungeissa asuneista taas haaveilee maaseudun rauhasta.
Jokaisella iästä, sukupuolesta, kansalaisuudesta tai seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta tulee olla yhtäläinen oikeus tulla hyväksytyksi omana itsenään. Toisen erilaisuus ei ole keneltäkään pois.
On huomattava, että suvaitsevaisuus on lisääntynyt merkittävästi myös maaseudulla, eikä ketään voi luokitella suvaitsemattomaksi asuinpaikan perusteella. Maaseutupaikkakunnat ovat matkustelun, maahanmuuton ja yleisen maailmankatsomuksen avautumisen myötä tulleet avarakatseisimmiksi, eikä niitä sovi yleistää ahdasmielisiksi.
Seksuaalivähemmistöt ovat tervetulleita maaseutupaikkakunnille – ja ihan suoraan silmiin katsoen. Me olemme kaikki erilaisia, mikä tekee ihmistenvälisestä kanssakäymisestä kiehtovaa.