Koulukiusaaminen on saanut kokea syksyllä taas mediamyllerryksen. Edelleenkin on lapsia ja nuoria, jotka ovat tehneet itsemurhan kiusaamisen takia, ja edelleenkin opettajat tuntevat olonsa avuttomiksi kiusaustapauksissa. Poliisi painottaa koulukiusaamisen olevan rikos, ja niin se onkin.
Minulla on varsin vähän omia kokemuksia siitä, vaikka myös minua on kiusattu toisinaan. On helpompi sanoa, mikä ei ole kiusaamista. Ystävälliset sanat, huomaavaisuus, kohteliaisuus… Meille joskus opetettiin, että kiusaaminen on toistuvaa toimintaa ja että kiusattu itse määrittelee, missä menee kiusoittelun ja sen raja. Painotettiin, että luotettavalle aikuiselle täytyy kertoa, kun kiusaamista tapahtuu. Yksi solvaus satunnaiselta ihmiseltä ei täytä sen tunnusmerkkejä, vaikka se on todella huonoa käytöstä ja sille pitäisi tehdä jo siinä vaiheessa jotain.
Ongelmia tulee heti kiusaamisesta kerrottaessa. Vanhemmat voivat ylireagoidessaan hyökätä kiusaajien vanhempien ja opettajien kimppuun. Kiusaajat saattavat kostaa kaksi kertaa kovemmin. Koulussa ryhdytään ehkä toimenpiteisiin: ehdotetaan keskustelua kiusaajan ja kiusatun kanssa tai otetaan vanhempiin yhteyttä. Voi myös olla, jos opettaja saa tietää ensimmäisenä kiusaamisesta, että hän yrittää neuvoa ja auttaa kiusattua omin avuin.
Kiusaamisen syitä on hankala miettiä. Usein asetutaan myötätuntoisesti kiusaajan puolelle, koska hänellä saattavat asiat olla huonosti. Tavalliseksi syypääksi nimetään myös erilaisuus. Se on huono perustelu ilkeille solvauksille ja nyrkkitappeluille. Miksi halutaan eliminoida omasta mielestä huonot ihmiset pois maapallolta? Ei se muuttaisi asiaa, jos maailma olisi täynnä pelkästään yhdenvärisiä tai seksuaalivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä. Yhtä lailla me käyttäytyisimme hyvin ja huonosti.
Kiusaamista vastaan joudutaan aina taistelemaan. Minulla on ollut koulussa pääasiassa hyvä olo, sillä useimmiten kiusaamiseen on puututtu tai siitä on saanut puhua jonkun kanssa. Minua surettaa tietää, että omista kokemuksistani huolimatta jotakuta siellä varmasti kiusataan.
Minulla ei ole ratkaisua ongelmaan, mutta ehkä avoin, ystävällinen ilmapiiri ja tarpeeksi suuri rintama ihmisiä kiusaamista vastaan voisivat edesauttaa. Kiusaamisenvastaiset kampanjat eivät toimi. Ne ovat liian vaikeasti lähestyttäviä ja koristeellisia. Jos koulussa olisi monta avointa ja rehellistä ihmistä, ehkä moni muukin riisuisi suojakuorensa. Nuoret ja lapset tarvitsevat apua ongelmiinsa. He tarvitsevat tukea ja oikeanlaisen ihmisen avuksi. Herkkä ihminen tarvitsee ehkä toisen herkän kuuntelijan, ja joku keskustelee mieluummin turvallisen ja tarpeeksi etäisen ihmisen kanssa, joka asettaa rajoja. Ei ole helppoa kasvaa lapsesta nuoreksi – sanon sen omasta kokemuksesta.