Menestys ruokkii menestystä

0

Laitilan Jyske on loistanut viime viikonloppuna Kalevan Kisoissa. On uskomaton saavutus, että Jyskeen kokoisesta seurasta löytyy seitsemän Suomen kärkijoukkoon kuuluvaa yleisurheilijaa.
Joni Vainio-Kailan SM-pronssi 400 metrin aidoissa kruunasi laitilalaisten nappiin menneet kisat. Kaikki Jyskeen edustajat onnistuivat yhdessä kauden tärkeimmistä kisoista.
Monet Jyskeen urheilijoista ovat niin nuoria, että heillä on urheilu-uraa monta vuotta edessä. Esimerkki pitkästä urasta löytyy läheltä, nimittäin Jyskeen Kalevan kisajoukkueesta.
Kävelijä Kari Laiho laittaa nuoremmille hanttiin vielä 50 vuoden rajapyykinkin ylitettyään. Hänen urheilu-uransa on jatkunut paitsi urheilijana, myös valmentajana ja huoltajana.
Kunnia menestyksestä kuuluu tietenkin urheilijoille itselleen, mutta myös heidän taustajoukoilleen, niin valmentajille, perheelle, huoltajille, kannustajille kuin kaikille niille ihmisille, jotka ovat heitä tukeneet.
Jyskeen menestyksen takana on pitkäjänteinen työ liikunnan edistämiseksi jo vuosikymmenien, jopa vuosisadan, ajan. Seurassa on totuttu menestymään SM- ja jopa kansainvälisillä kentillä, vaikka välillä toiminta on ollut laskusuhdanteessa. Aiempien sukupolvien tavoin nykyiset huippu-urheilijat innostavat nuorempia yleisurheilun pariin.
Laitilassa yleisurheilu on noussut uuteen aallonharjaan. Aktiivinen harjoittelu- ja kilpailukulttuuri on tuottanut tulosta, sillä uusia punamustiin pukeutuneita Kalevan kisojen edustajia on kasvamassa Nuoremmissakin sarjoissa Jyske pistää menestyksekkäästi kampoihin lajin suurseuroille.
Viime viikonloppu oli urheilijoiden juhlaa. Myös penkkiurheilijoille kisojen seuraaminen televisiosta on elämys, kun voi jännittää tuttujen urheilijoiden puolesta.