Omavaraisuuteen päin pyrkiminen automaattisesti tarkoittaa myös luonnonmukaisempaan päin pyrkimistä. Tarkoitus meillä ei ole olla täysin omavaraisia, vaan pystyä kasvattamaan ja keräämään oman perheen tarpeiksi tiettyjä elintarvikkeita, joiden ostaminen kaupasta tuntuu syystä tai toisesta huonolta tai tarpeettomalta. Ja muutenkin näkemään ja kokemaan elämä mahdollisimman luonnollisena ja vähällä kulutuksella. Samaan pyrkiviä ihmisiä on useita, ja se miten pitkälle luonnonmukaiseen ihmiset ovat valmiita menemään vaihtelee kovasti. Jotkut ovat valmiita menemään todella pitkälle, ja varautuvat jopa elämään täysin kontaktitta muihin ihmisiin, esimerkiksi maailmanlaajuisen kriisin uhatessa. Tämä oma puhtaampaan ja itse kasvatettuun ja kerättyyn ruokaan päin ajautuminen vaikuttaa siinä rinnalla hyvin vaatimattomalta. Toisaalta tunnen itseni hyvin erikoiseksi ihmisten keskellä, jotka miettivät mistä kalliista superfoodeista saavat apua johonkin puutokseen tai vaivaan, ja minä ehdotan ilmaista luonnosta kerättävää kasvia.
Perheellisenä päätän kodin asioista ja ruokavaliosta vain osittain. Me elämme yhteistä elämää, emme minun elämääni. Muiden kulutustottumukset vaikuttavat omiini, vaikka syönkin aika tavalla oman pääni mukaan -ja lapset luontevasti sekä minun että miehen tekemiä ruokia. Välillä käytän kuitenkin aika paljon aikaa sen ajatuksen parissa “miten pitkälle minä tahdon luonnonmukaisen elämän viedä”. Ja luulen, että ajan ja iän myötä melko pitkälle, mikäli olen niin onnekas, että saan elää vielä pitkään.
Omaa elämäntapaa on helppo arvostaa, kun löytää kasvihuoneesta sydämen muotoisen tomaatin. Rakasta kasvimaatasi, ja se rakastaa sinua takaisin! Tai kun voi hiljaa hipsiä luonnon hiljaisuudessa sumuisena aamuna. Tiedän että kirjoitan onnesta melko usein, mutta on hienoa joka päivä havahtua onnen tunteisiin eri tilanteissa.
Luulin, että minun Evelynevelyn kanaemot hautoivat vain kolme tipua, mutta piipittäjiä tulikin yhteensä kuusi. Ja heidän siipiensä suojassa käy kuhina, kun tiput kurkkivat tulijaa ruoka-aikaan. On hienoa saaa pikkueläimiä vielä tähänkin aikaan vuodesta.
Ampiaisten pistämät pikkukaritsat ovat voimissaan, eikä eläinten kanssa ole ollut mitään muuta epäonnea. Nyt meillä on neljä pässikaritsaa ja neljä uuhikaritsaa, sekä kolme aikuista uuhta. Sopiva määrä talvella pidettäväksi, jotta lampaat saavat ulkoilla myös pakkasaikaan. Osa heistä teurastetaan talvella, kun lammas pakkasesta loppuu.
Tomaatit yhä roikkuvat vihreinä, satunnaisia punaisiakin tulee. Kesäkurpitsoja ei tule enää, niitä olisi saanut tulla enemmänkin. Ensi vuonna kannattaa laittaa enemmän. Yrteistä on kohta kerätty kaikki mitä on tarvis, hiukan varmasti vielä tankkaan kun aurinkoisempia päiviä tulee.
Kohta kääntyy katse talveen varautumiseen. Talon ja navetan lämpimänä pitämiseen, tiivistämiseen ja eristämiseen. Puita on onneksi tehty reilusti, ja lämmitys pitäisi siltä osin olla kunnossa. Ikkunat, ovet ja muut kylmän sisällepäästäjät täytyy kuitenkin käydä läpi. Sähköä meillä on kulunut nyt kesällä ennätysvähän edelliskesiin verrattuna, ja tahdottaisi päästä laskuissa vähemmällä myös talviaikaan. Sille ei voi mitään, että asumme meille liian isossa talossa, ja se maksaa. Mutta tehtävä on näissä puitteissa parasta mitä pystytään!
Sadetta ja aurinkoista tätä päivää!
Hilla