Poliisi valvoo tehostetusti ajonopeuksia

0

Poliisi valvoo tehostetusti ajonopeuksia 18.–24.8. eri puolilla maata. Nopeusvalvonta toteutetaan pääasiassa automaattivalvontana sekä kiinteillä että siirrettävillä automaattivalvontakameroilla.

– Suurten ylinopeuksien määrä on kesäkuukausina suurimmillaan, koska ajo-olosuhteet ovat hyvät. Poliisi on huolissaan siitä, että törkeät ylinopeudet ovat alkuvuonna nousseet merkittävästi. Ylinopeus on
taustatekijänä noin kolmanneksessa kuolemaan johtaneista liikenneonnettomuuksista, poliisiylitarkastaja Risto Lammi Poliisihallituksesta sanoo.

Koulujen alku on tuonut pienet koululaiset mukaan liikenteeseen. Autoilijoiden tuleekin aina noudattaa erityistä varovaisuutta, kun he näkevät pienen lapsen liikenteessä. Lammi muistuttaa, että lapset ovat poikkeus tieliikenteen ennalta-arvattavuuden periaatteesta.