Lomalla tasapainotteluni tekemisen ja rentoutumisen välillä on surkea yritys. Energiaa on ensin liikaa, mutta loppujen lopuksi hiljaisuus on kaikkein ihaninta maailmassa. Työnteko ja arki ovat parasta lääkettä, ja nautin, kun saan aikaiseksi jotakin. Kun elämä tuntuu pysähtyneen pölyiseen kuoppaan, otan imurin käteen ja alan siivota.
Nuoruuden kesiä muistelee kuulemma aina villeinä ja vapaina. Kuitenkin tulen muistamaan kesäni vain epätoivoisten yritysten sarjana vähättelemättä silti sen upeita puolia: paistaa se aurinko nimittäin risukasaankin. Olen oppinut lukuisia asioita, muun muassa käyttämään Turun joukkoliikennettä, maalaamaan maisemia rakkaudella ja hoitamaan akvaariota. Myös ihmissuhteet, varsinkin niiden jatkuminen ja muodostuminen peruskoulun jälkeen, ovat opettaneet paljon uutta.
Olen yrittänyt tehdä kaikkea hauskaa ja ikimuistoista ja jollakin tavalla ehkä onnistunutkin siinä.
Varsinkin pieniä pysähtymishetkiä on ollut paljon, mutta suuret wow-kokemukset ovat jääneet vähemmälle. Se on hyvä. Uimassa olen käynyt usein. Vesi on pehmeää ja raikasta.
Eniten minua on viehättänyt ajatus, että olin kesätöissä yhden kuukauden ajan porkkanapellolla. Ei kuulosta kovin mielenkiintoiselta, mutta uskokaa tai älkää, minulla oli mukavaa ja voin paljon paremmin nyt kuin kesäkuun pohdintojen aikana. Olen pikkuhiljaa kasvanut kohti syksyä, ja alan tottua ajatukseen, että minun täytyy itsenäistyä. Muutto pois kotoa on hieman alle kuukauden päässä.
Ehkä tärkeintä, mitä olen oppinut töissä, on hyvän työilmapiirin tärkeys. Olo työpaikalla muuttuu helposti tukalaksi, jos seurassa kuiskitaan, puhutaan kahdenkeskisiä sisäpiirijuttuja, autetaan vain valittuja ihmisiä, unohdetaan kaikki kohteliaisuussanat tai vaaditaan epäinhimillisen hyvää käyttäytymistä, ei tehdä töitä yhteisvoimin vaan yksilöinä suorittaen ja jos ei yhtään panosteta suhteiden luomiseen muihin työkavereihin.
Hyvässä työpaikassa kaikki voivat keskustella kaikkien kanssa, ja apua löytyy aina, kun vain pyytää. Sitä voi saada pyytämättäkin. Työn tulos on kaikkien ansiota, myös sen hitaimman. Jokaisen panos on tärkeä. Kiitos sanotaan, kun se on paikallaan ja kuulostaa luontevalta. Suomalaiset ovat vähäsanaisia, joten ”ole hyvä” saatetaan sanoa vain mielessä tai korvata toiselle teoin. Toisinaan pelkkä hymy riittää kiitokseksi, vaikka se olisi sisäänpäinkääntynytkin.
Ikävä kyllä todellisuus on monesti aivan muuta. Voisihan työpaikan fiilistä kohottaa joissakin asioissa, vaikka toisissa se olisikin mahdotonta. Joka tapauksessa, tiedän nyt pellolla vietetyn kuukauden ansiosta, että Suomessa on enemmän kuin muutama hämähäkkilaji, ja sammakot voivat olla todella suuria! Minusta on ollut myös avartavaa nähdä, miten porkkana oikeastaan päätyy pussiin ja kauppaan.