Laitilan uimahallin laajennus on valmis ja remonttityötkin ovat ehtineet loppusuoralle. Uusittu uimahalli avaa ovensa 15.9. ja on varmasti uimareiden mieleen.
Mittavassa saneerauksessa halliin saatiin kolmas allas, poreallas sekä kosolti lisää viihtyvyyttä. Raikkaat pinnat ja kaunis valaistus kiinnittävät huomion. Uima-allasosastolla on käytetty lämmintä, epäsuoraa valaistusta sekä valoisuutta ja uusia pintoja korostavaa kirkasta kohdevalaisua.
Paljon etukäteen keskustelua herättänyt lasten liukumäki on kuitenkin jäänyt asentamatta. Nähtäväksi jää, saadaanko sellainen vielä täydentämään hienoa uimahallia vai ei.
Allastilaan tullessa näkee aina uuden laajennuksen ikkunaseinälle sakka.Allasosastolla on kaunis valaistus.Oikealla näkyy poreallas, sen edessä on vanha lastenallas ja takana laajennusosa uusine altaineen.Uusi allas, joka on valoisa ison ikkunaseinän ansiosta. Tähän altaaseen on näkymä myös lukion sisätiloista.Lastenaltaan lattiaan on taiteiltu kaakeleilla kuvio. Näetkö merirosvoaluksen lippuineen, hymynaaman, ankkurin, vai jotakin ihan muuta…?Poreallas on kauniisti kaakeloituihin tasoihin upotettu ja valaistu.Ison altaan yllä on käytetty epäsuoraa valaistusta, joka luo lämmintä valoa uimareille.Uudet merkkisymbolit ovat tarpeen, sillä remontin jälkeen naisia palvelee entinen miesten pukuhuone – ja päinvastoin.