Helteet jatkuu. Maa alkaa olla aika kuiva, kastelua vaaditaan. Ainoastaan rikkaruohot eivät kuivuudesta välitä. Tietysti. Ruoka maistuu hiukan huonommin, eikä kannata ottaa pakkasesta isoa lampaan paistia sulaamaan -jää osa syömättä kuitenkin. Enemmän mennään salaatti ja pikkunapostelu-linjalla
Viimeinen lammas poiki kolme mustaa karitsaa, kaksi uuhta ja pässin. Vielä en huokaise, kun he ovat vasta ihan pieniä ja moni asia menee helposti pieleen, mutta näyttää siltä, että eläväisiä ovat kaikki. Vaikka aiemmin syntynyt ahvenanmaanlampaan karitsa Elvar on ainokainen karitsa, ja hänellä on päiviä takana jo jonkinverran, on tämä kolmikko silti yhtä suuri kuin hän. Pikku-Elvarista on tullut jo jäntevä reipas loikkia.
Karitsa, jonka korva oli tulehtunut korvamerkin repeytymisen vuoksi, on täysin parantunut, ja oma itsensä. Onneksi antibiootteja ei tarvittu. Minun kanssani hän tulee varmasti arastelemaan jonkin aikaa, kun olen häntä pidellyt kiinni ja hoitanut. Toivotaan että luottamus palaa, kun hän kasvaa.
Marjoja on vihdoin hiukan pakastimessakin asti. Vadelmia ei ehkä saada yhtään kylmään, kaikki menee suuhun mitä kerätään! Lapset niin rakastavat marjoja. Oma marjasato jäi pieneksi, mutta olen hiukan päässyt muiden puskiin, jos on marjoja muilla uhannut jäädä poimimatta.
Tänään vihdoin sai poimia kesäkurpitsoja. Koitin tehdä kaksi pellillistä kesäkurpitsasipsejä, ja poltin molemmat. Yhtälailla, kun minulta puuttuu taito pitää hengissä kukkia, minulta puuttuu taito kokata. Osaan polttaa tai keittää pohjaan kaikki mitä teen. Tämäkin on oppimisen paikka! Kyllä minä niitä sipsejä vielä saan tehtyä!
Härkäpapuja ja herneitä tulee ihan kohta! Lapsilla on taas uutta odotettavaa. Mansikkamaalla käyminen on loppu, kun marjapuskat on syöty tyhjäksi, nyt käydään tarkkailemassa, onko herneet jo valmiita.
Netissä olen kohdannut ihmeen paljon hienoja samanhenkisiä ihmisiä, joiden kanssa kirjoitellessa kodin asiatkin sujuvat sulavammin. Kun lukee muiden kirjoituksia, niin muistaa paremmin mitä milloinkin kannattaa tehdä, ja mihin alkaa varautua. Vaikka tämä oman ruuan kasvattaminen on monille hiukan vanhemmille ihmisille aivan päivänselvää, niin oma tuttavapiirini on tähän asti ollut autuaan kaupunkilainen ja kasvun ihmeistä vieraantunut.
On ollut hienoa tavata ihmisiä, jotka eivät kauhistele sitä, että syödään lihaa jolla on ollut nimi, tai jotka ovat valmiita jakamaan isoäidin vinkkisäkistä saamiaan neuvoja tällaiselle vähän avuttomalle kotitarve-viljelijälle. Kaupunkilaisena sitä ei ole tullut ennen ajatelleeksikaan, miten paljon hienoja asioita maaseudun lapset voivat oppia! Oma tuntuma on sellainen, että kiinnostus oman ruuan kasvattamiseen on nousussa. Voi tietysti olla, että tuntuma vääristyy, kun on löytänyt kanavia jakaa näitä asioita, ja oppia ihmisiltä.
Kasvimaalta nousee kauniita perunoita, erillaisia suuria ja pieniä hauskoja mukuloita. Kohta voi viereisestä rivistä nostaa suoria ja koukeroisia, ehkä jopa toisiinsa kietoutuneita porkkanoita. Aina on jännä nähdä mitä maan alta nousee!
Vaikka tässä lähellä ei ole ystäviä, joille nämä asiat olisi niin tärkeitä, niin onneksi on kuitenkin paikka, johon lähettää valokuvan hassusta porkkanasta, ja saada vastaukseksi useita yhtä hassujen porkkanoiden kuvia, ihmettelyä ja ihastelua. Että vaikka useat ihmettelevät mitä minä näin tavallisesta asiasta meuhkaan, ja toisia ei kiinnosta yhtään, niin on ne yhtälailla innostuneet löytyneet. Se on yllättävän suuri voimavara.
Hilla