Viime viikonloppuna olin kahden Maine coonini kanssa kissanäyttelyssä Sastamalassa. En ole erityisen ahkera näyttelykävijä, mutta on mukava kuulla tuomareiden kommentit omista kissoista, ja siitä miten ne vastaavat rotukuvausta. Parasta antia näytteyissä on, kissojen näkemisen lisäksi, samaa rotua harrastavien ihmisten näkeminen.
Maine coon on puolipitkäkarvainen kissarotu, ja näyttelyyn valmistautuminen alkaa jo viikkoa ennen kunnon pesulla. Harjaaminen on arkipäivää, mutta turkkia meillä pestään pääasiassa vain ennen näyttelyä, ja jos kissa rasvoittuu helposti(yleensä leikkaamattomat kolllit) niin tarpeen mukaan. Molemmat ovat tottuneet pesuihin pennusta asti, ja pystyn pesemään heidät yksin ilman apua. Kumpikaan ei ole mikään erityinen veden ystävä, mutta sähinää, raapimista tai räpiköintiä ei pesuihin silti onneksi kuulu.
Matkaan me lähdimme sunnuntaina jo aamutuimaan, näyttelypaikalla eläinlääkäri tarkastaa jokaisen kissan ennen saliin pääsemistä. Oltiin paikalla kahdeksan jälkeen, tarkastuksessa kaikki oli hyvin. Kissat ovat näyttelysalissa häkeissä, joihin omistajat tuovat mukanaan omat verhot, hiekkalaatikon, piilopaikan jne. Monilla on myös oma kangashäkki, mutta me ollaan vielä menty näyttelytilojen omilla häkeillä, jotka desinfioin ennen sisustamista.
Luettelosta löytyi kissojen numerot ja tuomareiden nimet. Kun kissat olivat asettuneet häkkeihin, kiersin katsomassa mistä tuomareiden pöydät löytyvät, ja monentenako omat kissat arvostellaan.
Sen jälkeen alkoi kuulumisten vaihto, kissojen ihastelu ja odottelu.
Molemmilla kissoilla oli ulkomaalainen tuomari -suomalaisia tuomareita tässä näyttelyssä ei tainnut ollakkaan- ja arvostelut annettiin englanniksi. Olen huomannut, että pöydällä kannattaa kuunnella tarkkaan, koska arvostelulipukkeet eivät ole välttämättä huippuhyvin luettavissa jälkeen. Sekä Zoe, että Sebastian pärjäsivät hienosti, ja saivat sertin. Kollipoika valittiin myös värinsä parhaaksi.
Oli taas hienoa nähdä kissoja, näyttää omia kissoja ja tavata tuttuja. Tykkään seurata näyttelyn parhaiden kissojen valintaa, ja iloita voittajien puolesta. Kilpailuhenkisyyttä minusta ei juuri löydy.
Kissat ovat hiukan stressaantuneita aina ajomatkojen ja näyttelytilanteen jälkeen, mutta kotona kun boksin ovi aukeaa, he ovat heti rentoja ja juoksevat ruokakupille herkkuja pyytämään. Jos heissä näkyisi enemmän stressin merkkejä, niin jäätäisi kotiin. Ilman kissojakin voi näyttelyissä toki käydä! Oma tavoitteeni on saada molemmille Champion titteli, jonka saa kolmesta avoimen luokan sertistä. Tämä oli kummallekin ensimmäinen näyttely, jossa osallistuivat avoimeen luokkaan, ja molemmat saivat sertin -joten hyvin päästiin alkuun!
Marraskuussa sitten seuraavaksi Turun näyttelyyn!
Hilla