Sienimaniaa ja talven ajatuksia

0

Hämmästyttävä sienivuosi! Jopa tällainen sienirajoitteinen, joka tunnistaa vain muutaman tatin, kantarellin ja kärpässienen, voi tuoda ämpärillisiä sieniä kotiin. Sieniä syödään, kuivataan ja pakastetaan. Pitkin talvea voi sitten tehdä kastikkeita ja lisätä kuivattuja mausteiksi ruokiin. Mieletöntä!

Sieniä on nyt metsät pullollaan!
Sieniä on nyt metsät pullollaan!

Parasta metsässä on lasten kanssa kulkeminen. He ihmettelevät hienoja kiviä, pysähtelevät syömään marjoja ja tahtovat tietää sienien nimiä. Ei tule vaan kuljettua sienen kuvat verkkokalvoilla, muistaa ihastella ja huomata kaikkea muutakin ympärillä. Olen löytänyt täydellisen paikan, johon voisin rakentaa pienen unelmamökin. Olen huomannut pomppivaisen pikkusammakon sammaleella. Vienyt kotiin hirven leukaluun, jossa on täydellisen kauniita hampaita. Iso muurahaispesä näytti möröltä, eivätkä lapset uskaltautuneet katsomaankaan. Metsässä koettiin kaikkia näitäkin asioita, sen lisäksi, että saatiin tuoda kotiin ne ämpärilliset sieniä.
Mieletön kaunis metsä, miten sitä pääsisi vielä lähemmäs.

Meidänkin pellot saatiin puitua. Säät ovat olleet hiukan suopeampia. Ensi vuonna niissä toivottavasti kasvaa komeat laitumet ja heinät eläimille. Kesä on ollut suuri harppaus oppimisen tiellä näissä ruoka-asioissa. Herääminen ja ymmärtäminen. On hienoa ymmärtää olla tyytyväinen elämään ympärillä ja tähän prosessiin, mutta kyllä minä hiukan innolla ajattelen myös tulevaa. Mikään ei seiso paikoillaan, eikä ole pitkästyttävää, kun tiedonjano on tällainen. Ja ymmärrys siitä, että kulkee itselle oikeaa tietä.

Eläinten kanssa ajatukset kääntyvät talvea kohden. Tiloja täytyy viimeistellä ja tiivistellä pakkasia silmälläpitäen. Vuoden toivottavasti viimeiset tiput (elleivät kanat ala enää hautoa) alkavat jo olla siinä iässä, että hiukan erottaa sukupuolia. Lampaat tulivat yhtenä päivänä laitumelta juosten pihaan määkimään, se lienee merkki siitä, että laidun on heistä tarpeeksi kaluttu ja on aika pysytellä sisällä.
Ponin ja aasin metsälaidunta tahdon vielä suurentaa jonkin verran, jotta kulkemista ja touhua riittää. Vien heille kolmasti päivässä heinän laitumelle niin, että ripottelen pieniä tuppoja pitkin laidunta. Näin heidän tulee käveltyä ja liikuttua koko päivä heinää etsimässä. Olen kokenut tämän parempana verrattuna siihen, että he söisivät heinää vain yhdestä tai kahdesta samasta paikasta. Isompi tila takaa enemmän liikuntaa, ja siitä on aina hyötyä tuollaisille kulkemaan tehdyille eläimille.

Pienpedot alkavat kulkea enemmän, ja kanojen ja hanhien kanssa täytyy pysyä tarkkana. Ei parane jättää sellaista koloa tilkkimättä, josta peto voi kaivaa itsensä heidän luokseen. Monelta tuntuu kettu kanoja vieneen sisätiloistakin. Meillä on määrä katsottu sellaiseksi, että hyviä munijoita ja hautojia on omiksi tarpeiksi juuri sopiva määrä, enkä soisi yhdenkään turhaan menehtyvän.

Ensi viikonloppuna on, tähän kaikkeen luonnolliseen elämään vastapainoksi, kissanäyttely, johon menen kahden meidän kissan kanssa. Hienoa nähdä taas monia erirotuisia kissoja, ja päästä kuulemaan tuomareiden kommentit omista. Hypätä ihan toisentyyppiseen todellisuuteen päiväksi. Sitä odotellessa.

Hilla