TE-toimisto sulkee ovensa Laitilassa

0

Varsinais-Suomen TE-toimiston palveluverkkoa supistetaan, ja suljettavien TE-toimistojen joukkoon kuuluu myös Laitilan toimipaikka.
– Sulkeutuminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että TE-palvelujen tarjonta loppuu kyseisillä paikkakunnilla. Suurimmaksi osaksi asiakkaiden palvelut tarjotaan nykypäivänä verkko- ja puhelinpalveluina, johtaja Kjell Henrickson toteaa.
Suljettavan Laitilan TE-toimiston kaksi vakituista työntekijää siirtyvät Uuteenkaupunkiin.

Asiakkaille pyritään kuitenkin edelleen tarpeen vaatiessa tarjoamaan palvelua kasvokkain oman kunnan alueella. Niinpä TE-toimiston palvelun järjestämisestä neuvotellaan parhaillaan Laitilan kaupungin kanssa.

Toistaiseksi tämän enempää ei asiasta tiedoteta.