
Raumalla, Porissa, ja Ulvilassa. Arkistokuva
Länsirannikon Koulutus Oy WinNova aloittaa yt-neuvottelut. Tavoitteena on turvata WinNovan toiminnalliset ja taloudelliset edellytykset.
Yrityksessä käytiin viimeksi yt-neuvottelut vuodenvaihteessa, jolloin sovittiin toiminnan ja talouden sopeuttamisen raamisuunnitelma vuosille 2014–2016. Suunnitelman mukaisesti yhtiö aloittaa yt-neuvottelut.
– Hyvässä hengessä toteutettujen rakenteellisten muutosten ansiosta taloudellinen tulos on kehittynyt suotuisasti kuluvan vuoden aikana, eikä lomautuksiin ole WinNovan aikana vielä kertaakaan jouduttu. Lisäksi panostukset asiakaspalveluun ja työelämäyhteyksiin ovat tuottaneet tulosta koulutuksen lisämyyntinä, kertoo toimitusjohtaja Lasse Schultz.
– Kun vielä ammatillisen koulutuksen valtionosuuksien leikkauksia tultaneen hieman keventämään alkuperäiseen suunnitelmaan nähden, talouden sopeuttamistarve on laskenut noin miljoonalla eurolla 4,5–5 miljoonaan euroon. Tästä noin 2,4 miljoonaa euroa tulee kohdistumaan suoraan henkilöstökustannuksiin, Schultz lisää.
Enintään 40 työntekijää irtisanotaan
Alkavat neuvottelut koskevat Länsirannikon Koulutus Oy WinNovan kaikkia toimintoja ja koko henkilöstöä, noin 660 henkilöä. Nyt käynnistyviin neuvotteluihin kohdistuvan säästötavoitteen saavuttamisen arvioidaan edellyttävän enintään 40 henkilön vähentämistä.
Osa säästötavoitteesta pyritään hoitamaan eläköitymisten ja määräaikaisten työsuhteiden päättymisten kautta.