
– Vuoden alusta syyskuun loppuun satoi vettä 340 millimetriä. Kolmenkymmenen vuoden aikana vettä on satanut keskimäärin 640 millimetriä vuodessa, toteaa Ilmatieteen laitoksen virallista sääasemaa Laitilassa pitävä Eero Setälä lähettämässään syyskuun säätilastossa.
Koko vuosi on ollut siis ennätyksellisen vähäsateinen. Viime kuun sademäärä oli yhteensä 14 millimetriä, kun 30 vuoden keskiarvo Laitilassa on neljä kertaa enemmän, 59 millimetriä.
Sateettomuus näkyy konkreettisesti pohjaveden pinnan korkeudessa.
– Pohjavedet eivät ole olleet näin alhaalla koko 2000-luvulla, vertaa päivystävä laitosmies Henri Nurmi Laitilan vesilaitokselta.
Kuivuus on näkynyt esimerkiksi Laitilan seurakunnan puutarhatyöntekijöiden työssä: kasteluun on täytynyt kiinnittää erityistä huomiota koko kasvukauden ajan. Seurakunnan puutarhuri Yrjö Koivula arvioi, että pidempään jatkunut kuiva kausi nopeuttaa lehtien varisemista.