
Ilmassa oli juhlatunnelmaa, kun Pyhärannan Rohdaisten kyläyhdistys Pleissi esitteli viime sunnuntaina yleisölle Sydänkarin aikaansaannoksia. Saunamökki on nyt sisustusta vaille valmis. Ensimmäisiä löylyjä on jo päästy heittelemään ja hyviltä ovat maistuneet.
Moni on vuosien varrella silmäillyt 40 aarin kokoisen karin suuntaan miettien, että miten siitä saataisiin virkistyspaikka kaikille kuntalaisille. Monenlaisia suunnitelmia ja ajatuksia oli viritelty, mutta vasta kyläyhdistyksen perustaminen toi ratkaisun suunnitelmiin.
– Vuokrasimme Sydänkarin jakokunnalta, Rohdaisten yhteisalueelta, jossa on lähes sata omistajaa. Kunta on mukana omistuksessa noin kymmenen prosentin osuudella. Saimme edullisesti pystytysvalmiin saunamökin tarvikkeet, eikä sitten enää tarvittukaan muuta kuin joukko ahkeria käsiä ja paljon talkootyötunteja, kertoi Pleissin sihteeri ja rahakirstunvartija Jorma Perhe.
Sydänkarille on noussut 40 neliön kokoinen saunamökki, joka tervehtii tulijaa kauniin harmain, rautavihtrillillä käsitellyin seinin. Ikkunoista näkee moneen suuntaan ja maiseman rauhoittava vaikutus ottaa tulijan valtaansa heti ensi askelilla. Majassa ovat yöpymistilat noin kahdeksalle henkilölle ja kauniskaapistoinen keittiö varustetaan samaa henkilömäärää varten. Puuston suojassa on biologinen wc-tila varastoineen.