Joka ilta kun lamppu sammuu
ja saapuu oikea yö
niin nukkumatti nousee
ja ovehen hiljaa lyö
Tapio Rautavaara sävelsi P. Mustapään eli Martti Haavion runosta Sininen uni kauniin kehtolaulun. Elän toivossa, että joku laulaisi sen minulle illalla, jotta nukahtaisin kultaisten riippapajujen ja unien sinilintujen kanssa. Haavio maalasi runoonsa upean maailman.
Haluaisin maalata oman unipaikkani, jonne voisin illan tullen matkustaa: en autolla vaan vaikkapa vanhalla pikajunalla. Nukkumattini olisi päättäväisen lempeä ja katseellaan painaisi minut nukkumaan oikeaan aikaan. Lilluisin lämpimässä, syvänvihreässä vedessä, ja kuuntelisin, kuinka pakkanen napsahtelisi kirkkaiden, vaaleansinisten koivujen oksissa. Eläinten askeleet, sipsutukset ja tömähdykset, kaikuisivat pakkasen takana. Tummansinistä taivasta voisi koskettaa ojentamalla kätensä. Puristamalla sormet valkoisten tähtien rykelmän ympärille lämpö tuntuisi ystävän kädeltä olkapäällä.
Kun illalla sammutan valot ja käperryn sänkyyni todellisuuden ulottumattomiin, mielessä käy monta asiaa. Huoneessa leijailevat ajatukset kerääntyvät sydämeeni ja saavat minut vuoroin hymyilemään, ahdistumaan ja häpeämään. Parasta on, jos voin kerrata päivän tapahtumat levollisin mielin ja sitten sulkea silmäni, mutta useinkaan näin ei käy. Yleensä pysähdyn elämään huippuhetket uudelleen ja uudelleen, en päästä irti. Joskus päivä ei tunnu valmiilta yölle. Tärkeitä asioita on tekemättä, ja huoli kaihertaa mieleen onttoja onkaloita, joiden seinät vihlovat valittavasti.
Tahdon oppia ajattelemaan joka ilta, että päivää ei enää kello kymmenen jälkeen voi muuttaa. Olen kantapään kautta oppinut, kuinka tärkeää uni on. Unettomuus aiheuttaa ahdistusta pienistäkin asioista, lyhythermoisuutta ja haluttomuutta tehdä asioita. Kun väsyttää paljon ja pitkään, eivätkä hommat hoidu kuten ennen, on tosi kyseessä.
Rentoutumisen ennen nukahtamista pitäisi olla miellyttävä hetki ilman sen kummempia syitä. Huolia on aina, eikä ole kannattavaa odottaa sitä iltaa, kun päätehtävä on suoritettu. Silloin odottaa kuolemaansa asti. On helppo puhua nukahtamisesta ja kertoa siitä herttaisesti, vaikka se saattaa olla suurta painia tunteiden, ajatusten ja fyysisten särkyjen kanssa. Nukahtaminen voi myös pelottaa. Näen paljon unia, eikä niitä pelätessä ole helppoa elää. Ne ovat kuitenkin ehkä parasta, mitä mielikuvitus voi antaa. Kun ymmärtää, miksi näkee unta tietyistä asioista, voi uniin suhtautua rauhallisemmin.
Toivon, että jokainen nukkuisi tänä iltana ja seuraavana hyvin. Laulan tämän tuutulaulun iltaisin itselleni ja jokainen, joka voi kuvitella sen kantautuvan omiin korviinsa, saa ottaa siitä. Hyvää yötä!
Ja se unien sinilintu,
se lapsia tuudittaa,
se laulaa unisen laulun,
la-la-lal la-la-lal lal-laa.