Väriä marraskuun harmauteen

0
Alice Sundgren, Matilda Mattila, Oskari Saloniemi ja Annika Iiskala vihjaavat vaatteillaan, mikä oli torstaipäivän väri.
Alice Sundgren, Matilda Mattila, Oskari Saloniemi ja Annika Iiskala vihjaavat vaatteillaan, mikä oli torstaipäivän väri.

Laitilan Kappelimäen koulun kellot soivat välitunnin päättymisen merkiksi, ja ympäri pihoja levittäytyneet oppilaat alkavat vyöryä poukkoilevina puroina kohti koulun sisätiloja. Kengät jalasta, ulkovaatteet naulakkoon. Yllättävän monen yltä löytyi jotakin vihreää.
– No, tänään torstaina meillä onkin vihreä päivä, kertoi vihreässä paidassaan koulun oppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja, kuudesluokkalainen Annika Iiskala.
Oppilaskunnan hallituksen käyntiin potkaisema väriviikko alkoi maanantaina. Ensin oli punaisten sävyjen päivä, tiistaina jatkettiin sinisellä ja keskiviikkona vuorossa olivat hankalimmiksi osoittautuneet värit, keltainen ja oranssi. Väriviikon huipennusta vietetään perjantaina, jolloin saa mieluusti verhota itsensä vaikka kaikkiin väriviikon väreihin.

 

Lue lisää 14.11.2014 lehdestä