Alkutalven puuhia! Paljonko lihaa me kulutamme?

0

Joulukuu on jo alussa, mutta lumi antaa odottaa itseään. Paikoitellen pajut ovat silmuilla, ja enemmänkin keväisiä merkkejä kuuluu muualta suomesta. Eiköhän se talvi onneksi kuitenkin ole jo ihan nurkan takana!

Polttopuiden kantaminen pitää ajatukset lämmössä, ja nyt on jo hyvä aika miettiä ensi talveksi kaadettavia polttopuita. Mies ammattinsa vuoksi hoitaa meillä puiden kaatamisen ja pihaan tuomisen. Tuo tiettyä turvallisuuden ja jatkuvuuden tunnetta, kun ensi talven perusasioita aletaan hoitaa jo nyt. Vanhassa talossa lämpö on ensimmäinen asia johon aamulla huomio kiinnitetään, kun uuneihin laitetaan tulia.

Pihaa ollaan ehditty siivota, ja haravoida heiniä ja lehtiä syrjään. Leuto sää on suosinut pihan siivoamista, jäistä maata olisi jo huomattavasti vaikeampi krapata! Ihme miten paljon piha muuttaa muotoaan, kun kesän runsaus vaihtuu talven pelkistetyksi maisemaksi. En ole vielä oppinut pihasisustusta siinä määrin, että osaisin tehdä kaunista, mutta ehkä aikanaan. Kohta saadaan jouluvaloja sentään asennettua, se tuo oman tunnelmansa pihaan.

Minun pienikokoisimmat neljä kanani ovat sisarukset Halla, Lumi, Mini ja Midi. He ovat parivuotiaita ja puoliksi silkkikanoja. Silkkikanat ovat usein innokkaita hautomaan munia, ja sisarukset ovat nähtävästi päättäneet saada joulutipuja itselleen. Vanhassa kissan kuljetuskopassa, joka toimii yhtenä heidän munintapesänään, kolme sisarusta hautoo päällekkäin samoja munia. Parissa viikossa näkee miten he saavat haudonnan yhdessä sujumaan, ja miten jakavat tipujen hoidon jos niitä kuoriutuu.

 

Laitoin ylös kuukauden aikana kaikki meidän perheen syömät lihat. Vanhin tyttäreni asuu opiskelupaikkakunnallaan tällä hetkellä, joten meillä pää-asiassa syö kaksi aikuista, ja kaksi alle kouluikäistä lasta. Kuukauden aikana meidän perhe kulutti lihaa seuraavasti:

3 hanhen rintapalaa ja 1 reisipala, lampaan etujalka ja kaksi filettä, 3 kukkopoikaa. Kalaa syötiin kuutena päivänä, näistä kahtena päivänä kaupasta ostettua lohta, ja muina päivinä miehen kalastamaa ahventa. Lihamäärää voisi vähentää lisäämällä munaruokien syöntiä. Tästä saa hyvin osviittaa siihen, millaista lihamäärää meidän kannattaa kasvattaa, jottei itsekasvatettu loppuisi, eikä toisaalta tulisi kasvatettua liikaa tarpeeseen nähden.

 

Iloa joulun odotukseen!

Hilla