Joulun aikaa kotiportilla

0
Rauhallista joulua!
Rauhallista joulua!

Joulu on tullut taas muka vähän yllättäen. Tuntuu että vasta juuri kaupat kantoivat joulukarkit sisälle, ja nyt jouluaatto on jo oven takana. Lapset odottavat lähestyvää joulua, vaikka eivät ihan täysin ymmärrä mistä on kyse. Jännittävintä tähän mennessä on ollut kerhosta joululomalle jääminen. Monta kertaa on saanut selittää sen, mitä joululoma lopulta tarkoittaa.

Joulupöytään saadaan omasta takaa perunat ja punajuuret, kahden sorttista lihaa, sieniä, marjoja, kurkkuja ja mausteita. Olen ollut todella iloinen huomatessani, miten pitkälle meidän omat ruuat ovat riittäneet siitäkin huolimatta, että osa sadosta kärsi maan kuivuuden vuoksi takaniityn kasvimaalla, ja osa ruuista meni piloille pakastimen ollessa pois päältä.

Marjoja syön joka päivä, ja silti niitä riittää yhä. Niistä olen lihan lisäksi erityisen iloinen. Myös yrttejä on vielä reilusti. Nokkosen lisäksi minttua, ratamoa, horsmaa, kanervaa ja kamomillaa on hyvin jäljellä. Kaikki vitamiinit on näin pimeinä aikoina tarpeen.

Kannoimme pienen joulukuusen sisälle, ja koristelimme sen lasten kanssa. He ovat niin vilpittömän iloisia joulutunnelmasta ja kimalteesta. Sukulaisten kanssa ollaan sovittu, että jouluaatto vietetään rauhallisesti, kukin omassa kotonaan. Muuta ei tarvita. Muutama lahja, paljon ruokaa, ja rauhallista sylittelyä lasten kanssa -ehkä suklaarasiakin kuuluu kuvaan. Minä nautin joulusta ihan todella!

Kanasiskokset saivat tiput haudottua, ja he hoitavat nyt kolmistaan kahta keltaista ja kolmea mustaa tipua. Tipuihin ei koskaan kyllästy! Niitä on aina yhtä jännittävä seurata. Kanaemon alla tiput ovat ihanimmillaan, ja kanat luonnollisesti parhaimmillaan saadessaan hoivata jälkikasvuaan. Kovin lähelle tipuja ei vielä pääse, kanat pitävät niistä tarkkaan huolen, mutta kauempaa niiden piipitystä ja menoa on hienoa tarkkailla. Sekarotuisten kanojen kanssa on jänittävä odottaa tipujen sulkautumista, ja sitä minkä värisiksi he lopulta päätyvät. Tuleeko sulkaisia jalkoja, kauniita värejä, kukkoja vai kanoja. Jännnityksellä jään odottamaan.

Pihakuusessa palaa jouluvalot. Eletään pimeintä aikaa. Kohta päivä alkaa taas pitenemään. Ihanaa lämmintä joulurauhaa!

Hilla