Katuvalot sammuvat ja liikenne hiljenee Laitilan Keskuskadulla huomenna hieman ennen viittä iltapäivällä. Soihtukulkue on juhlistanut itsenäisyyspäivää vuodesta 1957 alkaen. Nuorten vierailu sankarihaudoilla on vaikuttava perinne, joka on on säilynyt näihin päiviin.
Kulkueessa on samaan aikaan harras ja iloinen tunnelma. Osana kulkuetta sukupolvet toisensa jälkeen saavat kokea, että itsenäisyydellä on erityinen merkitys jokaisen suomalaisen elämässä.
Laitilasta lähtee joka vuosi useita nuoria maailmalle opiskelemaan ja töihin. Parasta mitä kotikunta ja kotimaa voivat heille antaa, on tunne juurista. Paikasta, josta voi lähteä, ja jonne voi halutessaan myös palata. Itsenäisyys on vapautta saada vaikuttaa asioihin ja osallistua päätöksentekoon. Se on myös oikeus saada olla rohkeasti oma itsensä. Ne ovat asioita, joita ei voi ostaa rahalla.
Itsenäisessä ja demokraattisessa maassa eläminen merkitsee myös turvallisuutta. Filosofi Timo Airaksinen on todennut, että ihmiset eivät ole koskaan eläneet yhtä turvallista elämää kuin nyt. Silti he pelkäävät enemmän kuin koskaan.
Pelon aiheita maailmalla ja omalla kotiseudulla riittää. Täällä ei ole sotaa, mutta turvallisuuden tunnetta horjuttaa pelko hyvinvointivaltion loppumisesta. Sote-sotkut, kuntaliitoskuohut ja koulu-uudistukset askarruttavat ihmisiä.
Tässä lehdessä kuntalaiset ottavat kantaa kaupungin ajankohtaisiin investointeihin. Laitilassa voidaan olla tyytyväisiä, että asioista keskustellaan, ne kiinnostavat ja että saamme ilmaista vapaasti oman mielipiteemme.