
Laitilan työttömien yhdistyksen toiminta loppuu 31. joulukuuta. Viralliselta nimeltään Laitlan Tyättömä ry. on perustettu kaksikymmentä vuotta sitten.
Siihen aikaan paikkakunnan työttömyysaste oli 16 prosentin luokkaa, kun se on nyt Varsinais-Suomen alhaisin, eli noin 6 prosenttia.
Yhdistyksen rahastonhoitaja ja perustajajäsen Kaija Mattsson kertoo, että suurin syy toiminnan loppumiseen on uusien vetäjävoimien puuttuminen.
Yhdistyksen lopettamisesta päätti marraskuussa vuosikokous.
Nykyiset yhdistyksen toiminnasta vastaavat kokevat hyödyllisen toiminnan vapaaehtoisen korvauksettoman vetämisen tällä hetkellä liian raskaaksi.