Kasitiellä tapahtui perjantaiaamuna noin kello 10 aikaan vakava onnettomuus, kun rekka ja henkilöauto törmäsivät toisiinsa. Onnettomuus sattui päivystävän palomestarin Jukka-Pekka Salmisen mukaan Laitilassa lähellä Mynämäen rajaa.
– Tilanne oli sellainen, että kohtaamistilanteessa henkilöauton ja rekan keulat osuivat toisiinsa. Henkilöauton kuljettaja loukkaantui onnettomuudessa vakavasti, Salminen kertoi.
Loukkaantunut kuljettaja vietiin onnettomuuspaikalta Turun yliopistolliseen keskussairaalaan ambulanssilla, jossa oli mukana myös lääkärihelikopterin lääkäri.
Onnettomuudessa oli osallisena myös toinen henkilöauto. Sen kuljettaja onnistui kuitenkin väistämään pahimman törmäyksen.
– Tämä toinen henkilöauto sai kolhuja, jotka ilmeisesti aiheutuivat pienestä kosketuksesta rekan kanssa, päivystävä palomestari Jukka-Pekka Salminen sanoi.